Teatteriarvio: Huikea rockmusikaali Hamlet avaa uuden aikakauden vanhan klassikon tulkinnoissa.
Teatterinjohtaja Otso Kauton pitkäaikainen haave Hamletin ohjaamisesta rokkiversiona onnistuu täydellisesti. Yhteistyöjoukkona on alan parhaita tekijöitä.
Nyt kannattaa ennakkoluulot heittää pois ja kiirehtiä katsomaan kerrassaan hämmästyttävää lopputulosta.
Päällimmäiseksi Hamletissa nousee visuaalisuus, valot ja äänet ja tietysti musiikki. Kimmo Viskari on luonut murenevaa pääkalloa muistuttavan lavastuksen ja värikkäät punaoranssit puvut, joissa näkyy itämaisuutta, renessanssia ja tätä päivää.
Eero Auvisen valosuunnittelu on jälleen yhtä juhlaa kuten Kalle Nytorpin äänisuunnittelukin.
Tero Saarisen liikeidentiteetti näkyy erityisesti Saska Pulkkisen Hamlet-tulkinnassa. Myös käsien liikkeet näyttelijöillä ovat paljon kuvaavia.
Musiikki yllättää momimuotoisuudellaan. Vaikka pääosassa on rock, mukaan mahtuu jopa tangoa. Kitaristit Jarmo Saari ja Varre Vartiainen ovat huikeina sivunäyttämöllä. Näyttelijöiden osuvasti hidastetussa miekkailukohtauksessa he ovat kiihkeitä.
Illan ehdoton tähti on Saska Pulkkinen. Hänen Hamlettinsa jää historiaan – tällaista ei ole ennen nähty. Pulkkinen on sielukas tulkitsija ja myös ennen näkemättömän notkea. Hän taipuu minne vain, kiipeilee syleihin, seisoo hartioidensa varassa ja näyttelee jaloillaan. Hän on selkeä ja päämäärätietoinen Hamlet, joka ei pohdi ollako vai eikö olla.
Hienon roolityön tekee myös Pentti Helin Poloniuksena ja tuo mukaan huumoria. Helin tuntuu vain paranevan vuosi vuodelta.
Hamletin äitinä loistaa taattu musikaalin taitaja Petra Karjalainen. Ofeliana on Inke Koskinen, joka on myös upea laulaja. Ofelian rooli on tässä tulkinnassa nähty niin, että hän voisi olla raskaana.
Hamletin kehotus luostariin menosta tukee ajatusta.
Jari Aholan Claudius tappaa veljensä ja nai lesken. Laulajana hänkin on huippua.
Hamletin luottoystävästä Horatiosta Suvi-Sini Peltola luo iäti uskollisen ja ehkä rakastavankin miehen. Hän on ainoa, joka jää kertomaan surullisen tarinan jälkipolville.