Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampere Rock City | Vanha mansekatti sai uusia henkiä

Folkrockia: Lemuria sulattaa musiikkityylit lämpimäksi paketiksi.

Vuonna 2001 perustettu tamperelainen Lemuria-yhtye julkaisee perjantaina neljän biisin vinyyli-EP:n Viimeinen henki yhdeksästä. Platan ilmestymistä juhlitaan Telakalla seuraavana päivänä.

Kiekon pistää markkinoille tamperelainen Recovery Records. Levy on jatkoa nimettömälle debyytti-EP:lle sekä pitkäsoitoille Sinisen planeetan tarinoita ja Etsijän osa.

Lemurian musiikillinen pohja on 70-lukulaisessa folkrockissa, johon sekoitetaan sujuvasti muun muassa perinteistä suomalaista iskelmää, rautalankaa, diskoa, soulia sekä proge- ja countryvivahteita.

EP:n nimi kuvastaa 2017 alkanutta ajanjaksoa, jolloin juuri studioäänitykset aloittanut yhtye olikin yllättäen vailla laulajaa. Bändi päätti kuitenkin yksimielisesti suorittaa tavalla tai toisella äänitykset loppuun ja julkaista kiekon, vaikka se mahdollisesti jäisikin jäähyväislevyksi.

Lemuria oli toki ennenkin ollut pitkän olemassaolonsa aikana kriiseissä ja kurimuksissa. Mutta nyt enemmän kuin koskaan tuntui, että Lemuria-kissalla toden teolla pihisi viimeinen henki yhdeksästä.

Bändi alkoi pakata matkalaukkua ja tehdä tilinpäätöstä. Viimeinen sammuttakoon valot.

Lemurian uusi aktiivinen aika alkoi kesän lopulla.

Äänityksiä tehtiin kolmen vuoden ajan ilman paineita ja kummempia deadlineja. Laulajaksi pestattiin Teiskon lahja maailmalle, monessa mukana ollut Saku Aulamo, jonka tarkoitus oli aluksi laulaa ainoastaan studiossa.

Kun EP oli painamista vaille valmis, bändi teki lopullisen päätöksen jatkaa toimintaansa ja lähteä keikoille Saku keulakuvanaan. Tästä oli toki ollut aiemmin olutlasin äärellä alustavia keskusteluja. Lemuria-kissalle oli tullut henkiä ainakin pari-kolme lisää.

Lemurian uusi aktiivinen aika alkoi kesän lopulla: elokuun puolivälissä ilmestyi ennakkomaistiaisena digisingle ja video Tuntematon maa -kappaleesta. Laulu keräsi Spotifyssa ensimmäisen kahden viikon aikana yli kolme tuhatta kuuntelua, joten Lemuriaa ei oltu unohdettu.

Lemuria Telakalla la 12.9.

facebook.com/lemuriaorkesteri