Pormestarin räyhäkäs kriitikko haluaa nyt pormestariksi – En ole pelkkä some-Veikko, huomauttaa Veikko Vallin

Näkökulma: Kiistelty kansanedustaja (ps.) tahtoo muuttaa pormestarivaalin suoraksi kansanvaaliksi.

Veikko Vallin (ps.) ilmoittautui pormestarikilpailuun. -
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Perussuomalaisten tamperelainen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Veikko Vallin, 58, haluaa nyt pormestariksi. Vallin on ilmoittanut kiinnostuksensa puolueensa pormestariehdokkaaksi. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka Vallin on profiloinut aiemmin hyvin vahvana pormestarimallin kriitikkona.

– Kansanedustaja Veijo Niemi innostui jo lähtemään kampanjapäälliköksi.

Pormestarimalli nostaa edelleen kritiikkiä.

– Haluaisin, että pormestari valittaisiin suoralla kansanvaalilla. Se lisäisi ensinnäkin politiikan kiinnostavuutta, ja mallin avulla olisi mahdollista, että pormestari voisi tulla jopa politiikan ulkopuolelta. Se ehkäisisi samalla myös suurten puolueiden mukavoitumista. Mallia voisi ottaa vaikkapa Lontoosta: siellä äänestetään pormestarista erikseen ja valtuustosta erikseen.

Vähän kuin Trump-meininkiä? Sitä miestä ainakin arvostat...

– No vähän sitä, mutta olisi ainakin kansan valitsema, Vallin naurahtaa.

Toinen vaihtoehto voisi hänen mielestään olla virkamiespormestari.

– Jos ajatellaan Tampereen taloustilannetta nyt, niin sellaisesta asemasta voisi pystyä tekemään riittävän kovia päätöksiä eikä vain olemaan kaikille mukava.´

Vallin ei ollut aikanaan tyytyväinen Anna-Kaisa Ikosen (kok.) pormestarilinjaan eikä Lauri Lylykään (sd.) nyt erityisiä kiitoksia työhönsä liittyen saa.

– Lyly sanoi, että odota Veikko kaksi vuotta, kritisoi sitten. Nyt on sauma annettu eikä tämä nyt hyvältä näytä.

Erityisesti Vallinia sapettaa Tampereen brändääminen ”Pohjolan elämyskaupungiksi”.

– Kuka konsultti sellaisen on keksinyt? Tampereen pitäisi olla yrittäjyyden ja teollisuuden pääkaupunki. Enkä tykkää siitä, että Tampere alkaa näyttää joltain Pasilalta. Taloa tulee talon viereen, grynderit jyräävät ja puistot pistetään sileäksi.

– Väestö ikääntyy koko ajan. Palveleeko elämyskaupunki heidän asiaansa?

Ja sitten on maahanmuutto. Sen kommentoimisessa Vallin on varovainen.

– Segregaatio huolettaa ihan tosissaan. Koulujen ja kaupunginosien eriytymiseen pitäisi varautua jo nyt.

Sosiaalinen media on antanut Vallinista hyvin erilaisen käsityksen kuin reaalielämä. Monen mielestä primitiivinen Some-Veikko muuntuu tosielämässä keskustelukykyiseksi yhteistyökumppaniksi.

– Minä olen kuitenkin syntyperäinen tamperelainen. Haluan kehittää kaupungin asioita yhteistyössä muiden kanssa.

Fakta

Veikko Vallin

58-vuotias tamperelainen kansanedustaja (ps.) ja kaupunginvaltuutettu.

Syntynyt Tampereella, kasvanut Multisillan lähiössä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.