Vanhemmat pitävät yleisimmin 1,5–2 vuoden ikää lapselle sopivana ikänä aloittaa kodin ulkopuolisessa hoidossa.
Isät ovat kuitenkin valmiita laittamaan lapsen hoitoon jonkin verran aikaisemmin kuin äidit.
Myös vanhempien koulutustausta ja perheen lapsiluku vaikuttavat siihen, minkä ikäisen lapsen katsotaan olevan valmis aloittamaan varhaiskasvatuksessa.
Tiedot ilmenevät Kelan kyselyssä, joka tehtiin vuodenvaihteessa 2019–2020. Äitiyspakkaus- ja perhevapaakyselyssä selvitettiin pienten lasten vanhempien mielipiteitä siitä, minkä ikäisenä lapsi on valmis menemään hoitoon kodin ulkopuolelle.
Kyselyyn vastasi yhteensä 1 202 äitiä ja 825 isää.
Yleisimmin vanhemmat pitävät lapsen 1,5–2 vuoden ikää sopivana ikänä aloittaa kodin ulkopuolisessa hoidossa. Äideistä 42 prosenttia ja isistä 39 prosenttia on tätä mieltä.
Isät ovat jonkin verran äitejä valmiimpia laittamaan lapsen kodin ulkopuoliseen hoitoon lapsen ollessa 1,5-vuotias tai sitä nuorempi.
Äitivastaajista neljännes ja isävastaajista selvästi runsas kolmannes pitää 1,5-vuotiasta ja sitä nuorempaa lasta valmiina päiväkotiin. Kuitenkin vain harva, 3-5 prosenttia, katsoo alle vuoden ikäisen lapsen vielä olevan valmis päivähoitoon.
Nykyjärjestelmän mukaan vanhempainvapaa päättyy lapsen ollessa noin 9–10 kuukauden ikäinen.
Lähes kolmannes pienten lasten äideistä on sitä mieltä, että lapsen tulisi olla vähintään 2,5-vuotias aloittaessaan kodin ulkopuolisessa hoidossa. Isistäkin noin neljännes on tätä mieltä.
Kelan mukaan varhaiskasvatuksen aloitusikä herättää usein vahvasti tunnepitoista keskustelua, jota värittävät omat tai muiden kokemukset esimerkiksi varhaiskasvatuksen laadusta.
Asiaa avataan Kelan Tutkimusblogissa.