MT: Suurin osa suomalaisista ei halua yli 70-vuotiaita enää karanteeniin

Yli 70-vuotiaat velvoitettiin maaliskuussa karanteeninomaisiin olosuhteisiin koronaviruspandemian vuoksi. Arkisto / Jaana Virtanen

Suomalaista yli puolet ei ottaisi yli 70-vuotiaita koskevaa karanteenisuositusta koronatilanteen vuoksi uudelleen käyttöön. Lähes kolmannes olisi valmiita palauttamaan karanteenisuosituksen, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.

Maaseudun Tulevaisuuden teettämästä kyselystä selviää myös, että alle 30-vuotiaat ovat selvästi halukkaimpia siirtämään yli 70-vuotiaat karanteeniin, sillä ikäryhmästä runsas kolmannes puoltaa karanteenia ja saman verran vastustaa. Neljännes ei ota kantaa. Kotona asuvista, opiskelijoista, työttömistä ja 18–30-vuotiaista miehistä karanteenia kannattaa suurempi osa kuin vastustaa.

Valtioneuvosto linjasi maaliskuussa toimintaohjeena, että yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan (karanteenia vastaavat olosuhteet), poislukien kansanedustajat, valtiojohto ja kunnalliset luottamushenkilöt. Toimella pyrittiin välttämään koronavirustartuntoja vanhusväestöön.

– Mikäli on välttämätöntä käydä itse kaupassa, apteekissa tai terveysasemalla tai muutoin asioida, se olisi hyvä tehdä silloin, kun muita asiakkaita on liikkeellä vähän. Etäisyyttä muihin ihmisiin on pidettävä vähintään metrin verran, sanottiin ohjeessa.

Valtioneuvosto myös ohjeisti, että yli 70-vuotiaiden ja muiden covid-19-taudin suhteen riskiryhmässä olevien luona ei pidä tarpeettomasti vierailla.

Kesäkuun loppupuolella valtioneuvosto ilmoitti tuoreimmista koronalinjauksistaan, joissa se ei enää antanut tiettyyn ikärajaan perustuvaa suositusta fyysisten kontaktien välttämisestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.