Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lintujen määrä vähenee ympäri maailmaa – yhä voimakkaampi maankäyttö heikentää lintukantoja

Erityisesti maatalous- ja metsäympäristön linnut voivat maailmanlaajuisesti aiempaa huonommin. Kosteikoissa ja urbaaneilla alueilla tilanne on näitä elinympäristöjä parempi.

Näin todetaan tuoreessa tutkimuksessa, joka kokoaa yhteen yli 250 linnustoa kuvaavaa indikaattoria eri puolilta maailmaa.

Suomessa 15 suolintulajin runsaudet ovat pudonneet keskimäärin puoleen vuodesta 1980 lähtien. Toisaalta Suomen urbaanien lajien talvimäärät ovat kasvaneet kolminkertaisesti 1960-luvulta.

– Noin puolet indikaattoreista osoittaa, että luonnon monimuotoisuus on maailmanlaajuisesti vähentynyt. Sen sijaan suunnilleen viidennes indikaattoreista osoittaa muutosta parempaan suuntaan, kertoo tiedotteessa intendentti Aleksi Lehikoinen Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Tarkastelu osoittaa, että maatalous- ja metsäympäristöissä linnut voivat huonommin kuin monissa muissa ympäristöissä. Noin puolet näiden elinympäristöjen linnustoa kuvaavista indikaattoreista osoitti merkitsevää vähenemistä.

– Todennäköisin syy lintukantojen heikkenemisiin näissä ympäristöissä on niiden yhä voimakkaampi maankäyttö, Lehikoinen toteaa.

Sekä maatalous- että metsäympäristöissä laajat, yhtä lajia sisältävät kasvustot yksipuolistavat lintulajistoa.

Maataloudessa pienemmät suojavyöhykkeet ja lisääntyneet torjunta-ainemäärät heikentävät lintujen oloja, kun taas metsissä lisääntyneet hakkuut ovat ongelma.

Myös ilmaston lämpeneminen on jo merkittävästi muovannut lintuyhteisöjä.

Tutkimus on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja The Royal Society for the Protection of Birds -järjestön kanssa.