Alaikäinen lapsi jäi Tampereen keskustassa työkoneen alle, poliisi on kuullut nyt kuljettajaa – IS: "Hän ei ole vain havainnut lasta"

Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Sisä-Suomen poliisi on edennyt Tampereen keskustassa tapahtuneen vakavan onnettomuuden tutkinnassa, jossa alaikäinen lapsi loukkaantui vakavasti viime viikolla. Kauppakadun ja Hämeenpuiston risteyksessä lapsi joutui kaivinkoneen töytäisemäksi, ja jäi repustaan ja vaatteistaan koneen takapyörään kiinni.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Uusipaikka kertoo Ilta-Sanomille, että kaivinkoneen kuljettaja ei ole havainnut lasta.

– Se on ollut valitettava onnettomuus. Kaivinkoneen kuljettaja ei ole kiistänyt tapahtunutta. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, Uusipaikka sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Henkilöautoissa jää niin paljon kuolleita kulmia ja työkoneissa näköesteitä on vielä enemmän. Hän ei ole vain havainnut lasta.

Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.

– Hän on totta kai pahoillaan tapahtuneesta. Tässä ei ole missään vaiheessa epäilty tahallisuutta, vaan poliisi on tutkinut koko ajan onnettomuutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.