Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronavirukselle ulkomailla altistunut, eristykseen joutunut saa täyden tartuntatautipäivärahan – ellei pysty etätöihin

Sosiaali- ja terveysministeriö linjaa, että täyttä tartuntatautipäivärahaa maksetaan myös henkilölle, joka on mahdollisesti oman toimintansa johdosta altistunut koronavirustartunnalle. Tällainen tilanne on kyseessä esimerkiksi silloin, kun henkilö on lähtenyt matkalle maahan, jonka tautitilanne on Suomea huonompi tai jos henkilö on osallistunut esimerkiksi yleisötapahtumaan, kerrotaan STM:n tiedotteessa.

Toisin kuin muut sairausvakuutuslain mukaiset päivärahaetuudet, tartuntatautipäiväraha on täysi ansionmenetyskorvaus. Perusteena täydelle korvaukselle on, että viranomaisen antama työstä poissaolo-, karanteeni- tai eristysmääräys puuttuu voimakkaasti henkilön perusoikeuksiin ja hänen mahdollisuuteensa ansaita toimeentulonsa ansiotyöllään. Karanteenissa oleva henkilö ei saa pääsääntöisesti lähteä ulos kotoaan.

Asiaa selvitettiin ministeriössä, ja lisäksi pyydettiin ulkopuolinen oikeudellinen arvio tartuntatautipäivärahasääntelyn muutosmahdollisuuksista ja -tarpeesta perustuslain näkökulmasta. Lisäselvityksessä ja lausunnossa asia todettiin ongelmalliseksi sekä perustuslain että kansainvälisen oikeuden näkökulmista. Tiedotteen mukaan tartuntatautipäivärahan tason alentaminen vaatisi useita ja periaatteellisia muutoksia lainsäädäntöön.

Tartuntatautilain mukaan henkilöllä, joka tartuntataudin leviämisen estämiseksi on määrätty olemaan poissa ansiotyöstään, eristettäväksi tai karanteeniin, on oikeus saada ansionmenetyksen korvaamiseksi tartuntatautipäivärahaa. Sama oikeus on alle 16-vuotiaan lapsen huoltajalla, jos alle 16-vuotias lapsi on edellä mainitusta syystä määrätty pidettäväksi kotona ja huoltaja tämän vuoksi on estynyt tekemästä työtään. Jos ansionmenetystä ei ole (henkilö pystyy tekemään esimerkiksi etätöitä), ei tartuntatautipäivärahaan ole oikeutta, kerrotaan tiedotteessa.

Täyden korvauksen maksamisen taustalla on myös tavoite saada taudille altistuneet pysymään poissa työstä, karanteenissa tai eristyksessä muun väestön suojaamiseksi. Tartuntatautipäiväraha ei koske pelkästään nyt käsillä olevaa koronaepidemiaa, vaan myös muita yleisvaarallisia tartuntatauteja.

Tarkkarajaisen sääntelyn kirjoittaminen lakiin esimerkiksi ulkomaanmatkan moitittavuudesta olisi haastavaa, koska henkilöiden toimintaan liittyviä tilanteita on monenlaisia ja erilaiset suositukset muuttuvat epidemian edetessä. Lisäksi henkilön oman toiminnan moitittavuuden arvioiminen ja päivärahaoikeuden huonontaminen tämän arvion perusteella olisi omiaan olemaan ristiriidassa yhdenvertaisuus- ja syrjintäkieltosääntelyn kanssa, sanotaan tiedotteessa.