Chut lupaavat aitoa aasialaista – Sammonkadun katuruokaravintola on levittäytynyt vajaassa vuodessa jo kauppojen hyllyyn

Xiwen Chu toimii Chu Asian Street Foodin pääkokkina. Eero Chu auttaa yrityksen pyörittämisessä. Vilho Rajala

Vilho Rajala

Vuoden alussa Sammonkadulla avattu Chu Asian Street Food lupaa tarjota aitoa aasialaista ruokaa.

– Meillä on aidosti sellaisia annoksia, joita löytää ulkomaanmatkoilla Japanista, Kiinasta tai Koreasta street food -ravintoloista, kertoo yrittäjä Eero Chu.

Hän ja hänen isänsä Xiwen Chu ovat ravintolan kantavat voimat, isä keittiössä ja poika asiakkaiden puolella.

– Meillä on tarjolla ruokaa, jota me oikeasti syömme myös kotona. Vaikkapa höyrytettyä kanaa kantonilaisittain tai tomaatti-muna-wokkia, Eero Chu sanoo.

Kun ravintola avattiin tammikuussa, kiinnostus oli heti suurta.

– Meillä kävi jopa 250 asiakasta päivässä. Heti kun avajaisviikosta palattiin arkeen, määrät tasaantuivat, mutta nyt ne ovat jälleen olleet nousussa.

Sellaisia annoksia, mitä me oikeasti syömme myös kotona.

Aiemmin samassa liiketilassa on toiminut lounasravintoloita, ja niinpä asiakkaille on saanut vakuutella, että ruokaa saa myös iltaisin.

– Olemme keskittyneet erikoisiin lämpimiin ruokiin. Meillä on jättikatkarapuja, simpukoita ja tuoresalaatteja korealaisittain ja japanilaisittain. Sushia meillä ei ole ollenkaan, koska sushibuffetteja on joka paikassa.

Koronarajoitukset kurittivat ravintola-alaa raskaalla kädellä maaliskuusta kesäkuuhun.

Chu Asian Street Food loi haasteellisena aikana uuden take away -listan, joka saavutti suuren suosion.

– Jos jotain positiivista, niin take awayn myötä saimme uusia asiakkaita uusilta alueilta, kuten Hervanta, Lielahti ja Linnainmaa.

Nykyään Chu Asian Street Foodin annoksia saa myös kaupan hyllyltä, muun muassa Kalevan Prismasta, Duon K-Supermarketista ja useista pienemmistä K-kaupoista.

Xiwen Chu on lähtöisin Hong Kongin alueelta Kiinasta ja piti Helsingin Töölössä ravintolaa 17 vuotta.

Kuutisen vuotta sitten Xiwen väsyi yrityksen pitämiseen ja ravintola myytiin.

Taitava kokki sai töitä muista ravintoloista, mutta Eeroa harmitti, kun isän taitoja hyödynsivät muut yrittäjät.

– Kolme vuotta sitten muutin Jyväskylään opiskelemaan kauppatieteitä ja aloin ajatella, että nyt voisin auttaa isää yritystoiminnassa, asiakaspalvelussa ja markkinoinnissa. Minulla oli vahva halu auttaa vanhempia.

Miksi Chut päätyivät Tampereelle?

– Aluksi etsin liiketilaa Jyväskylästä, mutta sieltä ei löytynyt. Käänsin katseen muihin kasvukeskuksiin ja täältä Tampereelta löytyi sopiva, Eero Chu kertoo.

Hän ei tiennyt Tampereesta juuri mitään etukäteen. Ystävät vakuuttelivat, että Kaleva on hyvää aluetta.

– Autolla kierrettiin ja katsottiin mitä ravintoloita täällä on. Totesimme, että pystymme parempaan. Isä oli sitä mieltä, että me pärjäämme kyllä kilpailussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut