Rokkari unohtaa pahan maailman sukeltamalla Kaukajärveen – "Otan toisinaan myös harppuunan mukaan ja koitan pyytää kaloja"

Kulttuuripersoona: Laulaja, näyttelijä ja laulunopettaja Juha Junttu rentoutuu Kaukajärven aaltojen alla.

Juha Junttu tykkää vapaasukeltaa, fiilistellä ja ”snorkkeloida”. Aslak Junttu

Markku Makkonen

Harva meistä tietää, että Horsepower-yhtyeen keulasta ja teattereiden lavoilta tuttu Juha Junttu on myös vesipeto.

Ennen kuin rock’n’rolliin liittyvä ilonpito vei miehen mennessään, nuori Juha ehti kilpauida piirikunnallisella tasolla.

Vaikka Horsepower julkaisi levyjä ja keikkabussi kiersi Suomea, raikas vesielementti pysyi laulajan elämässä. Juha kokeili laitesukellusta ensimmäisen kerran yli 30 vuotta sitten.

– Kävin silloin sukelluskurssia, vaan se jäi kesken. Sama toistui vielä pari kertaa, Junttu muistelee.

Nyt Juha Junttu on vihdoin saavuttanut laitesukellustutkintojen ensimmäisen asteen ja suorittaa parasta aikaa seuraavaa, P2-tasoa. Sen mukana haasteet kasvavat: kun ensimmäisessä tutkinnossa pitää käydä 18 metrin syvyydessä, P2 vaatii jo 30 metrin pudotuksen veden alle.

– Lisäksi vaatimuksissa on yösukellus sekä suunnistaminen veden alla. Tämän kanssa on kyllä hetkeksi mukavaa tekemistä, Junttu toteaa.

Otan toisinaan myös harppuunan mukaan ja koitan pyytää kaloja.

Juha harrastaa ja oppii sukeltamista tamperelaisessa Scuba Libre -seurassa, jossa toimii noin 30 aktiivista jäsentä.

– Laite- ja vapaasukelluksen ehdoton perusteesi on, että kukaan ei koskaan mene veden alle yksin. On tärkeää, että kaikissa tilanteissa voit luottaa muihin sukeltajiin täysin, jolloin mahdolliset ongelmatkin voidaan selvittää turvallisesti, Junttu painottaa.

Juhan mukaan Tampereen kirkkain ja viihdyttävin vesistö on Kaukajärvi, jossa näkyvyys pinnan alla on noin 5 metriä.

– Tykkään vapaasukeltaa, fiilistellä ja ”snorkkeloida”. Otan toisinaan myös harppuunan mukaan ja koitan pyytää kaloja. Tärkeintä on kuitenkin itse elementti: pinnan alla ollaan totaalisesti ja ajatus pysyy tiukasti siinä hetkessä. Se on todella rentouttavaa.

Vapaasukelluksella ja laulamisella on myös selvä fyysinen yhteys. Tahdosta riippumaton, autonominen hermosto saa ärsykkeitä molemmissa toimenpiteissä.

– Molemmissa hommissa pallealihaksen kontrollointi ja eräänlainen hämääminen kuuluvat asiaan. Ihminen pystyy trikkaamaan omaa hengitysmekanismiaan ja uskottelemaan sille, että happea tulee aivan riittävästi, Junttu vinkkaa.

Fakta

Kun Junttu ei sukella...

Laulaja Horsepower-yhtyeessä ja sooloartisti

Complete Vocal Technique -laulunopettaja

Näyttelijä (Seuraava ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterin TTT-klubin Pop Fiction 2. lokakuuta)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut