Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Finnair joutuu vähentämään noin 1000 työpaikkaa – "Lentoliikenteen historian syvin kriisi"

Finnair aloittaa yhteistoimintaneuvottelut koskien suunnitelmaa vähentää noin 1 000 työpaikkaa, tehdä muita rakenteellisia muutoksia sekä toteuttaa lisälomautuksia koronapandemian vaikutusten vuoksi. Yt-neuvotteluiden piirissä on Suomessa 2 800 työntekijää, kerrotaan Finnairin tiedotteessa. Suunnitellut henkilöstövähennykset ovat osa Finnairin säästötavoitetta, jonka yhtiö päivitti 25. elokuuta 80 miljoonasta eurosta 100 miljoonaan euroon.

Yhtiöllä on Suomessa yhteensä noin 6 200 työntekijää, joista lähes jokainen on ollut lomautettuna jossain vaiheessa kevättä tai kesää. Nyt suunniteltujen irtisanomisten lisäksi lomautusten arvioidaan jatkuvan lähes kaikilla Suomessa työskentelevillä finnairilaisilla. Lomautukset voivat olla määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia. Vastaavia prosesseja käydään Finnairin ulkomaan yksiköissä.

– Korona on lentoliikenteen historian syvin kriisi. Koronapandemia ja Suomen poikkeuksellisen tiukat matkustusrajoitukset ovat vaikuttaneet lentojen kysyntään niin, että lennämme vain pienen osan viime vuoden lentolentomäärästä. Pikaista muutosta parempaan ei koronatilanteessa valitettavasti ole näkyvissä. Tulomme ovat supistuneet merkittävästi, ja siksi meidän on yksinkertaisesti pakko sopeuttaa kulumme uutta kokoamme vastaaviksi, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner tiedotteessa.

Finnairin tavoitteena on tiedotteen mukaan turvata ydinliiketoimintansa sujuvuus niin, että lentävä henkilöstö (matkustamopalvelu ja lentäjät) voi palata vaiheittain töihin heti, kun markkinat alkavat toipua ja lentojen määrä kasvaa. Tästä syystä Finnair ei tässä vaiheessa suunnittele lentävän henkilöstön pysyviä vähennyksiä Suomessa.

– Haluamme rakentaa kilpailukykyisen tulevaisuuden ja säilyttää mahdollisimman monen finnairilaisen työpaikan. Haluamme myös tulevaisuudessa tarjota suomalaisille ja suomalaiselle elinkeinoelämälle taas hyvät yhteydet maailmalla. Tämä vaatii myös tänään ilmoitetun kaltaisia ikäviä toimia. Koska lentoliikenteen toipumisen aikataulu on epävarma, toteutamme merkittävän osan henkilöstösopeutuksista suunnitelmiemme mukaan lomautuksin, Manner jatkaa tiedotteessa.

Finnair tarjoaa henkilöstölleen sosiaalisen tuen kokonaisuuden, jonka yksityiskohtaista sisältöä se parhaillaan suunnittelee, sanotaan tiedotteessa. Kokonaisuuteen sisältyy erilaista työstä työhön -apua käytännön tasolla, kuten opastusta työnhakuun, yrittäjyyteen tai mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen.