Nyt menee Tampereen Hämeenkatu kokonaan uusiksi! – Jalkakäytävät ja valot uusitaan täysin, asialla Raitiotieallianssi

Hämeenkatu on menossa uuteen uskoon. Raitiotieallianssi/Tinja Juutilainen
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Hämeenkadun raitiotien ja koko kadun rakentamistyöt ovat kuluneen kesän aikana edenneet täysin suunnitellusti, tiedottaa Raitiotieallianssi. Viimeiset kiskot asennettiin Hämeensillalle toukokuussa ja loput raitiotieosuuden kiveystöistä valmistuivat elokuun alussa.

Elokuun ja syyskuun aikana Hämeenkadulle asennetaan raitiotien ajojohtimet, jonka jälkeen raitiotie on valmis Hämeenkadulla loppuvuonna tehtäviin koeajoihin. Kadun ja jalkakäytävien kiveystyöt etenevät aikataulussa, ja tänä vuonna valmistuu jälleen uusia kortteliosuuksia.

Hämeenkadun viimeinen osuus raitiotiestä valmistui Hämeensillalle elokuun alussa. Nyt Hämeenkadun koko raitiotieosuus eli kiskot ja niiden välinen nupukiveys ovat valmiit Tuulensuusta Rautatienkadulle.

– Hämeenkadulla raitiotie on toteutettu betonista valetulla kiintoraidelaatalla, johon kiskot on asennettu. Radan pintarakenteena on sataprosenttisesti kotimaista nupukiveä, Raitiotieallianssin päällysrakennetöistä vastaava Timo Kuusela kertoo.

Tällä viikolla Hämeenkadulla on alkanut myös raitiotien ajojohtimien asennus, mikä on viimeinen iso työvaihe raitiotien rakentamisessa.

– Työt aloitetaan Hämeenpuistosta ja ne tehdään yöaikaan eli etenemme Tuulensuusta kohti Rautatienkatua, työmaapäällikkö Ari Valaja toteaa.

Hämeenkadulle asennetaan raitiotien ajojohdinta kaikkiaan noin 2600 metriä. Asennustyöt tehdään arviolta viikon kuluessa ja sen jälkeen ajojohtimet säädetään oikeaan kireyteen ja korkeuteen. Kaikkiaan ajojohdintyöt kestävät noin viisi viikkoa, syyskuun loppupuolelle. Hämeenkadun koeajot Tampereen Ratikalla on suunniteltu tehtäväksi loppuvuoden aikana.

Raitiotien rakentamisen lisäksi Raitiotieallianssi uusii Hämeenkadun kauttaaltaan. Kaikki jalkakäytävät, maanalaisen kunnallistekniikan johdot ja putket sekä katu-ja tapahtumavalaistus rakennetaan katusuunnitelman mukaisiksi.

Jalkakäytävien rakentamistyöt valmistuvat korttelipuoli kerrallaan.

– Kadun kiveystyöt ovat tänäkin vuonna edenneet suunnitelmien mukaan. Viime vuonna valmistui kaksi korttelia Hämeenkadun kummastakin päästä. Tänä vuonna valmistuvat Kuninkaankadun ja Aleksis Kiven kadun välinen kortteli sekä Koskikatu–Pellavatehtaankatu–Aleksanterinkatu -osuus, Hämeenkadun aluevastaava Kimmo Lahti Raitiotieallianssista kertoo.

Kiveystöiden valmistuttua kortteleihin asennetaan vielä penkkejä, roska-astioita ja pyörätelineitä. Valmistuvien korttelien puut istutetaan myöhemmin syksyn aikana. Myös pysäkkikatokset Hämeenkadulle asennetaan myöhemmin Tampereen Raitiotie Oy:n ja JCDecauxin toimesta.

Raitiotieallianssi jatkaa Hämeenkadun kiveystöitä loppuvuonna vielä Keskustori–Hämeensilta–Koskikatu-osuudella, kadun molemmilla puolilla.

– Koronaviruksella ei onneksi toistaiseksi ole ollut vaikutuksia meidän töihimme, mutta seuraamme tietysti tilannetta koko ajan ja noudatamme viranomaisten ohjeita. Hämeenkadulla on kevään aikana ollut tilanteen vuoksi normaalia rauhallisempaa, joten töistä on ollut varmasti vähemmän haittaakin kadun käyttäjille, Lahti arvioi.

Hämeenkadun kaikkien työvaiheiden aikana kulku kiinteistöihin ja liikkeisiin sekä huoltoajo varmistetaan.

Yötöitä tehdään tarpeen mukaan jotta kadun käyttäjiä häirittäisiin mahdollisimman vähän. Hämeenkadun kiveystyöt aloitettiin vuonna 2017 Tuulensuun korttelista ja viimeiset osuudet valmistuvat Keskustorilta viimeistään vuonna 2022.

Hämeenkadun rakentamisessa on ollut kymmeniä eri työvaiheita niin maan alla kuin kadun ja radan päällysrakennetöissäkin. Maanalaisia rakenteita on uusittu kauttaaltaan koko kadun leveydeltä.

Vesijohtojen, viemärien ja kaapelien siirtojen sekä uusimisen lisäksi kadun rakennekerroksia on jouduttu kaivamaan ja vahvistamaan poikkeuksellisen syvältä. Katualueelle on rakennettu myös uusi hulevesijärjestelmä, joka liittyy korttelin kiinteistöjen rännijärjestelmiin.

– Maan alle tehdyissä rakenteissa on huomioitu taloyhtiöiden tarpeet ja olemme erikseen neuvotelleet ja sovitelleet raitiotien työvaiheisiin kiinteistöjen toiveet esimerkiksi talojen kosteuseristysten uusimisesta. Teemme kiinteistöjen ja yritysten kanssa jatkuvaa yhteistyötä, jotta kadun rakentaminen etenee suunnitellussa aikataulussa ja haitta Hämeenkadun toimijoille olisi mahdollisimman vähäinen, Kimmo Lahti toteaa.

Myös Hämeenkadun valaistus uusitaan kokonaan. Kadulle on asennettu yhdistetyt sähkörata-ja valaisinpylväät, joihin nyt lisätään vielä ajojohtimet. Uudet pylväät ovat entisiä tukevammat, sillä pylväisiin kohdistuu paljon kuormaa. Pylväisiin kiinnitetään raitiotien ajojohdinten lisäksi sekä katuvalot että Hämeenkadun tapahtumavalot.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.