Poliisi on edennyt Nokialla sattuneen kuolonkolarin tutkinnassa – Onnettomuudesta selvinnyt nuori henkilö kiistää ajaneensa autoa

Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Nokialla sattuneesta kuolonkolarista selvinnyt henkilö kiistää ajaneensa autoa törmäyshetkellä. Yöllä kello yhden aikoihin Porin suunnalta tuli kovaa vauhtia ajanut henkilöauto, joka Nokialla ajautui tien oikealle puolelle pientareelle törmäten puuhun, minkä seurauksena autossa olleista neljästä alle 20-vuotiaasta kolme menehtyi.

Tredu järjestää suruliputuksen tiistaina – Nokian liikenneonnettomuudessa menehtyi koulun oppilaita

Poliisi: Nokian kuolonkolarissa autossa olleet kuvasivat someen videoita yön tapahtumista

Auton nopeus on poliisin mukaan ollut ilmeisen suuri ja se varmistunee myöhemmin teknisen tutkinnan tuloksena.

Turmasta selvinnyt henkilö kiistää ajaneensa autoa, mutta siitä huolimatta rikostutkinnan alusta lähtien hänen on epäilty kuljettaneen ajoneuvoa myös turmahetkellä.

Poliisi on saanut useilta ihmisiltä somealustalle ladattuja videoita ja kuvia, joissa näkyy tilanteita muun muassa auton sisältä ajon aikana.

Poliisi on suorittanut runsaasti erilaista tutkintaa, joista useimpiin teknisiin tutkimuksiin saadaan tulokset myöhemmin. Rikosnimikkeinä on törkeä rattijuopumus, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kolme törkeää kuolemantuottamusta.

Poliisi jatkaa rikoksen selvittämistä ja rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan aikana. Osa teknisen tutkimuksen valmistumisesta kestää mahdollisesti useita viikkoja eikä poliisilla ole asiassa enempää tiedotettavaa esitutkinnan aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut