Atanas Aleksovski aikoo yhä kuntavaaleihin – "Olisiko SDP:n mielestä parempi etten lähtisi ehdokkaaksi lainkaan?"

Näkökulma: Valtuustoryhmästä eronnut ja monenlaisessa julkisuudessa esiintynyt poliitikko haluaa yhä demarien ehdokkaaksi kevään vaaleihin.

Monen myllyn läpi viime vuosina kulkenut, vuoden 2017 kuntavaalien yksi puolueensa ääniharavista eli Atanas Aleksovski valmistautuu ensi kevään kuntavaaleihin osittain hämmentyneenä.

Taustalla on Kotilinnasäätiön tonttikauppaan ja siitä seuranneeseen oikeusprosessiin liittynyt monivaiheinen jupakka. Lopulta hovioikeus katsoi helmikuussa 2020 Aleksovskin syyttömäksi luottamusaseman väärinkäyttöön.

Aleksovski erosi SDP:n valtuustoryhmästä maaliskuussa. Mukana lähti myös neljä muuta. He kertoivat tiedotteessaan ryhmän olosuhteet sellaisiksi, ettei vaihtoehtoja jäänyt.

Nyt Aleksovski kuitenkin ihmettelee, haluaako SDP:n Tampereen kunnallisjärjestö häntä ehdokkaakseen lainkaan. Hän on omien sanojensa mukaan kertonut jo keväällä, että on kuntavaaleissa ehdokkaana ja silloin puolue on SDP.

– Tulee vähän sellainen olo, että olisiko heidän mielestään parempi että en lähtisi puolueen kuntavaaliehdokkaaksi ollenkaan?

– Vaikka en ole valtuustoryhmän työskentelyssä mukana, olen edelleen SDP:n puoluejäsen enkä aio erota itse. Jos minut erotetaan puolueesta, sen jälkeen pohdin vakavasti uutta vaihtoehtoa, koska haluan olla seuraavissa kuntavaaleissa mukana, Aleksovski sanoo.

Mielellään hän ei tähän ratkaisuun sano turvautuvansa.

– Puolueesta eroaminen ei ole mikään kevyt prosessi.

Aleksovski myöntää olleensa viime vuosina törmäyskurssilla puolueensa toimijoiden kanssa. Hän mainitsee erikseen valtuustoryhmän puheenjohtajan Pekka Salmen.

– Pekka on hyvä esimerkki siitä, että asiat voivat riidellä mutta ihmiset eivät. En muista, että olisimme koskaan riidelleet keskenämme. Ja tällaista politiikan mielestäni pitäisi ollakin. Minä en ole aina oikeassa, kukaan ei ole aina oikeassa. Silti pitäisi pystyä tekemään yhteistyötä, politiikassa on kyse isoimmista asioista kuin että mitä minä itse tästä nyt saan. Aleksovski sanoo.

Demariryhmästä eronneen viisikon tulevaisuutta Aleksovski ei halua tässä vaiheessa kommentoida millään tavalla.

20 kiloa alkuvuoden aikana laihtunut ja koripallon maailmaan poikansa kautta palannut poliitikko sanoo, että ei ole kenellekään vihainen.

– Sitä ihmettelen, että kun kaikki on kuitenkin selvitetty, edelleen tämä rikosasia tulee koko ajan esiin.

– Olen kiitollisuudenvelassa Suomen kansalle siitä että minua on autettu aloittamaan elämääni Suomessa.

Atanas Aleksovski

Kotilinnasäätiön toiminnanjohtaja, tamperelainen demarivaikuttaja.

Turun hovioikeus kumosi helmikuussa 2020 Pirkanmaan käräjäoikeuden aiemman tuomion ja totesi Aleksovskin syyttömäksi luottamusaseman väärinkäyttöön.

Mainos: Accountor

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut