Tampereen kaupungin uudeksi rakennustarkastajaksi valittiin Leena Jaskanen

Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Tampereen kaupungin uudeksi rakennustarkastajaksi on valittu arkkitehti Leena Jaskanen. Hän aloittaa tehtävässään 1.9.2020.

Leena Jaskanen on viimeksi toiminut vastaavana lupa-arkkitehtina Vantaan kaupungin rakennusvalvonnassa ja sitä ennen muun muassa Helsingin ja Espoon kaupunkien rakennusvalvonnoissa.

Rakennustarkastaja johtaa kaupungin rakennusvalvontayksikköä, joka vastaa Tampereella rakentamisen lupien käsittelystä ja rakentamiseen liittyvistä tarkastuksista sekä rakentamisen neuvonnasta ja valvonnasta.

Painopisteitä tulevassa toiminnassa ovat esimerkiksi rakennusvalvonnan digitaalisten palvelujen kehittäminen sekä lupia koskevan palveluprosessin sujuvoittaminen. Rakennustarkastaja toimii esittelijänä ympäristö- ja rakennusjaostossa sekä kaupunkikuvatoimikunnassa.

Rakennusvalvonnan henkilöstömäärä on noin 30. Rakennusvalvontayksikkö kuuluu kaupunkiympäristön suunnittelun palveluryhmään.

Edellinen rakennustarkastaja Eija Muttonen-Mattila jäi eläkkeelle keväällä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut