Tampere Rock City: Merkityksellistä musiikkia Tampereen sydämessä! – "Eräänä kauniina juhannusaattoiltana otin kitaran käteen..."

Muusikko: Tuottoisa J Mikael koskettaa juuri sinua.

Markku Makkonen

Perjantaina kello 19 Kulttuuritalo Laikun musiikkisali täyttyy pienestä, suuresta musiikista.

Ilmaisessa tapahtumassa lavalle nousevat lyömäsoitintaiteilija Simo Laihonen ja juuri toisen albuminsa julkaissut laulaja-lauluntekijä J Mikael.

J Mikaelilla eli Janne M. Salolla on vuosikymmenten kokemus keikkailusta. Ajan kuluessa miehessä kasvoi halu nousta rumpalin pallilta lähemmäs lavan reunaa ja esittää sieltä omaa musiikkiaan.

– Olen priorisoinut tekemisiäni jo pidemmän aikaa kohti oman materiaalin kirjoittamista, J Mikael kertoo.

– Sitten eräänä kauniina juhannusaattoiltana otin kitaran käteen ja huomasin, että ensimmäisen laulun sävel ja sanat tulivat nopeasti. Siitä lähtien, reilun kolmen vuoden ajan, on lauluja syntynyt jatkuvasti pikkuhiljaa lisääntyvässä määrin.

Sen jälkeen J Mikaelilta on ilmestynyt kaksi pitkäsoittoa: Vesi ja tuore Puu.

Ensimmäisen laulun sävel ja sanat tulivat nopeasti.

– Nyt kun olen päässyt myös vähän esiintymisen makuun ja erilaisia keikkoja on ilmaantunut, niin siinäkin on halu kehittyä eteenpäin. Tarkoitus olisi kuitenkin antaa asioiden hahmottua ja kehittyä jokseenkin omalla painollaan. Koko tässä hommassa on moni asia vielä niin uutta.

J Mikael ei halua tulla esiin yksiulotteisena saarnamiehenä tai tietyn ismin pää-äänenkannattajana. Hänen kappaleensa eivät kuitenkaan ole merkityksetöntä höttöä: J Mikael näyttää tunteensa ja kyseenalaistaa asioita monella tasolla.

– Koen tarvetta ilmaista havaitsemiani asioita: sanoa sanottavani. Tässä ajassa kaikella, mitä tapahtuu on kuitenkin merkityksensä ja meidän täytyy tulla ravistelluiksi ja herätellyiksi, jotta voisimme ottaa paremmin vastuuta omasta itsestä ja elämästämme. Voimme alkaa tiedostaa, mikä on mitäkin ja siten pystyä tekemään itsellemme oikeita valintoja, J Mikael pohtii.

– Tällöin hyviä asioita voi paremmin tapahtua ja voimme huomata rakkauden meissä kasvavan. Siten myös luottamus elämän syvimmäiseen hyvyyteen alkaa kehittyä. Näillä voi olla valtavat vaikutukset.

J Mikael Laikun musiikkisalissa pe 21.8.

facebook.com/jmikaelmusic

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut