Poliisi selvitti Lempäälässä ja Urjalassa heinäkuussa tapahtuneen ryöstösarjan – ryöstöt kohdistuivat muun muassa huoltoasemalle ja urheilukentälle

Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Poliisi on saanut valmiiksi varkaussarjan esitutkinnan, jossa selvitettiin yhteensä viisi erillistä varkautta ja yksi varkauden yritys. Teot ovat tapahtuneet 19.–22. heinäkuuta Lempäälässä ja Urjalassa.

Poliisi otti 22.7. kiinni kaksi rikoksesta epäiltyä henkilöä, joista oli ilmoitettu poliisille edellisenä yönä Urjalassa yksityisasunnon autotalliin tapahtuneeseen varkauteen liittyen. Poliisi pidätti epäillyt tekijät ja pian alkoi selvitä myös muita alueella tapahtuneita varkauksia.

Poliisin tutkintatoimenpiteiden perusteella henkilöitä on syytä epäillä Urjalan urheilukentälle, Urjalan Nesteelle, toiseen yksityisasunnon varastoon ja Lempäälässä sijaitsevaan liikehuoneistoon tehdyistä rikoksista. Osa anastetusta omaisuudesta saatiin palautettua asianomistajille esitutkinnan aikana.

Hyvät valvontakameran tallenteet ja asianomistajien toimittamat tarkat tiedot anastetusta omaisuudesta auttoivat rikosten selvittämisessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut