Nokian kaupunki valmistautuu kasvomaskien jakamiseen vähävaraisille

Huijaussivustoja on naamioitu näyttämään esimerkiksi suojamaskeja myyviltä kaupoilta. Kuvituskuva. Kati Soininen/Arkisto
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisi torstaina 13.8. suosituksen kasvomaskin käytöstä. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti kunnat jakavat maskeja ilmaiseksi kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville. Nokian kaupunki valmistelee parhaillaan jakelua.

Lähtökohtaisesti asukkaat ovat itse vastuussa omasta maskin käytöstään, maskien hankkimisesta ja tästä aiheutuvista kustannuksista. Kenenkään taloudellinen tilanne ei kuitenkaan saa muodostua esteeksi suosituksen noudattamiselle, minkä vuoksi vähävaraisille jaetaan maskeja myös Nokialla.

Valtion periaatepäätöksen mukaan jaettavat maskit ovat kankaisia ja niitä annetaan yli 15-vuotiaille.

Tällä hetkellä Nokian kaupunki kartoittaa jaettavien kangasmaskien hankintaa, niiden jakelupisteitä ja mahdollista yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Maskien jakamisen aikataulusta ja jakelupaikoista tiedotetaan erikseen ensi viikon aikana.

THL suosittaa kasvomaskin käyttöä toisten ihmisten suojaamiseksi niiden sairaanhoitopiirien alueella, joissa on esiintynyt koronatartuntoja kahden viime viikon aikana. Myös Pirkanmaa kuuluu suosituksen piiriin. Maskien käyttö on vapaaehtoista ja suositus koskee yli 15-vuotiaita.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut