Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tee hyviä juttuja, joihin on varaa, sanoo neuvoo eläköityvä Reino Bragge seuraajaansa

Näkökulma: Taiteen ja talouden tasapaino on herkkä, muistuttaa eläköityvä teatterinjohtaja.

Kymmenen vuotta meni käsittämättömän nopeasti, huokaa Reino Bragge.

Tampereen Teatterin toimitusjohtajana ja teatterinjohtajana vuonna 2010 aloittanut teatterimies vietti läksiäisiään viime viikolla.

– Tampere on ollut helpoin paikka olla teatterin johtajana. Täällä ei tarvitse käydä keskustelua siitä, tarvitaanko kaupungissa teatteria. Se on itsestäänselvyys. Monipuolinen kulttuuritarjonta hyödyttää kaikkia toimijoita, sillä Tampereella tulija voi viettää pitkän viikonlopun teatterin parissa monessa paikassa.

Bragge ehti työuransa aikana johtaa teattereita myös Joensuussa, Porissa ja Jyväskylässä.

Kymmenen vuoden kohokohdaksi Bragge nostaa taiteelliset ja taloudelliset onnistumiset isoissa musiikkiteatteriproduktioissa. Supermenestys Notre Damen kellonsoittajaa edelsivät muun muassa Cats ja Les Misérables.

– Ajatus alussa oli se, että musiikkiteatteria tehdään isosti niin, että se kestää myös kansainvälisen vertailun tai sitten ei tehdä ollenkaan, kertaa Bragge.

Riskejä on voi ja kannattaa ottaa, mutta niiden pitää olla hallittuja.

Braggen aikana taide ja talous ovat löytäneet pääosin tasapainon. Tosin kyse ei ole edes ensisijaisesti musikaalionnistumisista. Bragge ampuu alas harhakuvan, jossa teatteri tekee rekkalasteittain rahaa isoilla musikaaleilla, jotta se voi tehdä taidetta pienillä näyttämöillä. Isojen kulujen musikaalit ovat onnistuessaankin vain pienen tuoton esityksiä.

– Taloudellinen menestys syntyy useimmiten yhden näyttämökuvan näytelmillä, jotka tehdään omalla väellä ja tekstikin on sen verran vanhempi, että rojaltyt ovat pienemmät.

Kymmenen vuoden aikana teatterin tulonmuodostuksen rakenne on muuttunut. Braggen alkuvuosina kaupungilta, valtiolta ja omasta toiminnasta tuli kolmannes kustakin. Nyt lipputulojen osuus on vakiintunut lähes 50 prosenttiin.

– Onnistumiset ovat johtaneet positiiviseen kierteeseen. Toisaalta on tietenkin hienoa, että katsomot ovat ilta illan jälkeen täynnä, mutta suuriin riskeihin ohjelmistovalinnoissa ainakaan päänäyttämöllä ei ole varaa. Ei ole tullut mieleen, että pidetäänkö päänäyttämöllä vaikkapa saksalaisen nykydraaman vuosi.

Taiteen tekemisessä talous tapaa olla aaltoliikettä. Tampereen Teatterinkin historiassa talouden saaminen kuntoon on takavuosina tarkoittanut aina lähes varmaa sukellusta.

Braggen viesti seuraaja Mikko Kanniselle on ainakin näennäisen simppeli.

– Tee hyvä juttuja, joihin on varaa. Riskejä voi ja kannattaa ottaa, mutta niiden pitää olla hallittuja.