Wilman käyttöönotto tökkii – Tunnusten luonti ruuhkautti koulujen viestintäjärjestelmän

Kuvituskuva. Riikka Laine
Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Tampereen kaupungin esi- ja perusopetuksen uuden Wilma-järjestelmän käyttöönotossa on ilmennyt ongelmia.

Ongelmien vuoksi osa huoltajista ei ole päässyt luomaan omaa käyttäjätunnusta järjestelmään tai tunnuksessa on ilmennyt muita ongelmia.

Tampereen kaupunki tiedotti asiasta eilen.

Elokuun alussa esi- ja perusopetuksessa käyttöönotettava palvelu on ruuhkautunut tilanteessa, jossa tuhannet esi- ja perusopetuksessa olevien oppilaiden huoltajat luovat yhtä aikaa tunnuksia järjestelmään. Osa vanhemmista on onnistunut luomaan tunnuksen normaalisti.

Tampereen kaupunki selvittää tilannetta parhaillaan yhdessä järjestelmätoimittajan kanssa ja täydentää Wilma-järjestelmän verkkosivulla olevaa ohjeistusta tilanteen mukaan.

Tunnistautumisen yhteydessä osa huoltajista on saanut virheilmoituksen tai palvelu on jumiutunut, eikä huoltaja pääse palaamaan Wilmaan. Huoltajilla on ollut myös vaikeuksia kytkeä tunnukseensa kaikkia Tampereen kaupungin esi- ja perusopetuksessa olevia huollettaviaan.

Ainoastaan Tampereen kaupungin esi- ja perusopetuksen oppilaiden huoltajat tarvitsevat nyt uuden tunnuksen Wilma-järjestelmään. Wilmaa ei käytetä varhaiskasvatuksessa. Muutos ei myöskään koske toisen asteen koulutuksessa opiskelevia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.