Pirkanmaalla kaahailtiin maanantaina tuntuvia ylinopeuksia: 155 km/h mittarissa Kaukajärvellä, 170 km/h puolestaan Pirkkalassa

Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Maanantaina Sisä-Suomen poliisia työllistivät ylinopeustapaukset. Vastaan tuli ainakin kaksi tapausta, jossa tilannenopeus oli huomattavan kova nopeusrajoitukseen nähden.

Ensin valtatie 9:llä Tampereella liikennepoliisiyksikön poliisit havaitsivat kovaa ajavan henkilöauton kuljettajan eilen maanantai-iltana kahdeksan aikaan. Kuljettaja ajoi Hervannan rampin kohdalla kohti Kaukajärveä 155 kilometritunnin nopeudella, kun rajoitus oli alueella 100 km/h.

Poliisi tavoitti kuljettajan ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin ajokieltoon.

Pirkkalassa Pyhäjärventiellä puolestaan liikennepoliisiyksikön partio havaitsi kuljettajan, joka ohitteli muuta liikennettä vasenta kaistaa käyttäen. Kuljettajalle mitattiin useita yli 150 kilometritunnin keskinopeuksia. Pirkkalan lentoasemantien ja Kurikan rampin välissä nopeus oli törkeimmillään 170 kilometrituntia.

Kuljettaja saatiin pysäytettyä. Hänellä ei ollut ajo-oikeutta. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.