Sisä-Suomen poliisi on saanut päätökseen Case Öllölän nimeä kantaneen huumausainerikoskokonaisuuden esitutkinnan. Tutkinta alkoi maaliskuussa. Rikosylikomisario Jari Kinnunen kertoo, että epäiltyjen jäljille päästiin poliisin paljastavan toiminnan kautta.
– Näitä paljastuisi vaikka kuinka, jos olisi resurssia, Kinnunen sanoo.
Poliisi on kirjannut tutkinnan aikana muun muassa yhdeksän törkeää huumausainerikosta, 12 perusmuotoista huumausainerikosta, yhdeksän varkautta, kolme ampuma-aserikosta, törkeän rahanpesun ja rekisterimerkintärikoksen.
Kokonaisuudessa on 21 epäiltyä, joista seitsemän on tai on ollut vangittuna, 10 pidätettynä ja neljää on kuultu niin sanotusti vapaalta. Epäillyistä suurin osa on syntynyt 1970- ja 1980-luvuilla. Epäiltyjen joukossa on kolme pariskuntaa. Vanhimmat epäillyt ovat syntyneet 1960-luvulla ja nuorin on vuonna 1997 syntynyt mies, jota epäillään huumausaineen käyttörikoksesta.
– Oma äiti on katsonut tarpeelliseksi ostaa huumausainetta, Kinnunen kertoo.
Epäillyt ovat levittäneet amfetamiinia ja Subutexia Pirkanmaalla. Levityksen keskus oli Valkeakoskella.
Esitutkinnan yhteydessä on selvinnyt myös varkauksia ja näpistyksiä. Osa ostajista on rahoittanut käyttöään omaisuusrikoksilla.
Poliisi on saanut takavarikoitua yli 1,3 kiloa amfetamiinia sekä vähäisiä määriä MDMA:ta, lakkaa ja marihuanaa. Esitutkinnassa on selvitetty, että amfetamiinia on ehditty myydä noin 1,8 kiloa ja Subutexia 150 kappaletta.
Amfetamiinin kokonaismäärä, hieman yli 3,1 kiloa tarkoittaa noin 15 000 käyttöannosta ja sen katukauppa-arvo on poliisin mukaan noin 110 000 euroa. Subutexit on poliisin mukaan myyty 30 euron kappalehintaan.
Tapauksen nimi, Case Öllölä, on Kinnusen mukaan huumoripläjäys.
– Olen sanonut pojille, että koittakaa keksiä sellaisia case-nimiä, ettei niistä heti tunnista, mistä on kyse, Kinnunen kertoo.
Öllölä on kylä Joensuun Tuupovaarassa. Nimi aiheutti kuitenkin pieniä ongelmia, kun kansainvälisissä rekistereissä ei tunneta ö:tä. Kinnunen ei ota kantaa siihen, mihin ulkomaille tapauksen jäljet johtavat.
– Eihän huumelabroja juuri Suomessa ole.
Syytteet pitää nostaa 13. elokuuta mennessä.
Juttua täydennetty 31.7.2020 klo 9.08: Lisätty Jari Kinnusen kommentit