Raitiotietyöt ovat nyt loppusuoralla – Rautatienkadulla ja Itsenäisyydenkadulla aloitetaan loppuasfaltoinnit

Itsenäisyydenkadulla viimeistellään raitiotiehen liittyvä asfaltointityö. Raitiotieallianssi
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Pitkään tehty raitiotietyö alkaa olla valmista tämän vuoden puolella. Seuraavaksi keskustassa Rautatienkadulla ja Itsenäisyydenkadulla tehdään heinäkuun lopulla, viikolla 31, raitiotietöiden valmistumiseen liittyviä loppuasfaltointeja. Töitä tehdään sunnuntain ja perjantain välisinä öinä 26.–31. heinäkuuta kello 20–08 välisenä aikana.

Työt aiheuttavat hetkellisiä muutoksia liikenteelle. Asfaltointia tehdään kohteissa yöaikaan, jolloin liikennettä on vähemmän.

Viikolla 31 eli heinäkuun lopulla tehdään asfaltointia Rautatienkadulla, Rautatienkadun/Hämeenkadun/ Itsenäisyydenkadun liittymäalueella sekä Itsenäisyydenkadulla osuuksilla Rautatienkatu-Murtokatu ja Yliopistonkatu-Sammonaukio. Lisäksi päällystetään liittymäalueita Yliopistonkadulta sekä Salhojankadulta. Rautatienkadun asfaltoinnin aikana liikennettä joudutaan ajoittain pysäyttämään liikenteenohjaajien toimesta.

Itsenäisyydenkatu välillä Rautatienkatu-Murtokatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 26.–27. heinäkuuta kello 20-07. Tiistain ja keskiviikon (28.–29. heinäkuuta) välisenä yönä Itsenäisyydenkadun Sammonaukion suuntaan kulkeva eteläpuolen kaista on suljettu väliltä Yliopistonkatu-Sammonaukio kello 21–06 välisenä aikana.

Bussit ovat kiertoreiteillä. Liikennejärjestelyistä ja bussiliikenteen muutoksista tiedotetaan myös Tampereen seudun joukkoliikenteen Nyssen kanavissa. Muun ajoneuvoliikenteen suositellaan käyttävän muita reittejä töiden ajan.

Säät voivat aiheuttaa muutoksia töiden aikatauluun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.