Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mana Mana-jäsenten Murheenlaakso julkisti uusia keikkapäivämääriä – Tampereelle ryhmä saapuu 30. lokakuuta

Mana Mana-yhtyeen musiikkia soittavan Murheenlaakson juhlakiertueen uudet päivämäärät on julkaistu. Murheenlaakso plays Totuus palaa on juhlakiertue 30 vuotta täyttävän Mana Manan klassikkoalbumin juhlistamiseksi. Kiertueen piti toteutua jo keväällä, mutta koronavirus siirsi tapahtuman syksylle.

Kitaristi Otra Romppasen johtaman, alkuperäisistä Mana Mana-soittajista koostuvan Murheenlaakson oli alun perin tarkoitus kiertää Suomea toukokuussa. Mana Mana lopetti toimintansa syksyllä 1991, kun yhtyeen biisintekijä ja laulaja Jouni Mömmö kuoli oman käden kautta.

Kiertue alkaa 23. lokakuuta Kuopiosta ja päättyy 14. marraskuuta Joensuuhun. Tampereelle ryhmä saapuu 30. lokakuuta, jolloin yhtye esiintyy Jack The Roosterissa.