Tampereen Seudun Osuuspankin alkuvuoden tulos oli kohtuullinen koronasta huolimattakin – "Teemme nyt paluuta normaaliin toimintaan"

Jani Vilpponen on tyytyväinen siihen, miten OP Tampere selvitti koronakevään tuomat haasteet. Petteri Mäkinen
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Pirkanmaalaiset luottavat omaan talouteensa koronasta huolimatta. Tällaiseen johtopäätökseen on tullut Tampereen Seudun Osuuspankki, jonka tulos ensimmäiseltä vuosipuolikkaalta on valmistunut.

Osuuspankin (OP Tampere) liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 23,1 miljoonaa euroa, mikä on 1,3 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yritys- ja yhteisöluottojen määrä kasvoi 11,6 prosenttia. Uusia asuntoluottoja nostettiin tammi-kesäkuussa 14,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, mutta niiden kysyntä on ollut ennätysvilkasta touko-kesäkuussa.

Koronapandemia nosti maksusuunnitelmamuutosten kysynnän kasvuun sekä toi maltillista lisäystä järjestämättömien saamisten määrään. Huhti-kesäkuussa OP Tampere myönsi lyhennysvapaita yli 5 500 henkilöasiakkaalle ja yli 500 yritysasiakkaalle.

– Henkilökuntamme on tehnyt paljon töitä maksusuunnitelmamuutosten käsittelyssä. Lyhennysvapaat antoivat välittömästi helpotusta asiakkaidemme talouteen. Kovasta työpaineesta huolimatta tästä selvittiin hyvin, josta lämmin kiitos osaavalle ja sitoutuneelle henkilökunnallemme, joka joutui sopeutumaan nopeasti uuteen toimintaympäristöön. Toukokuussa saimme asuntoluottohakemuksia ennätysmäärän, mikä kertoo pirkanmaalaisten luottamuksesta tulevaisuuteen. Myös yritysluotoissa palattiin touko-kesäkuussa normaalimpaan kysyntään, OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen kertoo.

– Teemme nyt paluuta normaaliin toimintaan. Heinäkuusta eteenpäin myös Hämeenkyrön, Lempäälän ja Ylöjärven kassat ovat auki erityisesti riskiryhmiin kuuluville ja niille, jotka eivät halua tai pysty käyttämään korttia. Korona-aikana sähköisten kanavien suosio on kasvanut selkeästi ja vaihtoehtojakin on: suoramaksut ja maksupalvelu sopivat lähes kaikille, kertoo Vilpponen.

OP-mobiilista on tulossa pääasiallinen käyttöliittymä pankkiasiointiin. Myös suurin osa neuvotteluista tapahtuu sähköisissä kanavissa puhelimitse, tabletilla tai tietokoneella ja sähköinen allekirjoituspalvelu on jo yleisin tapa allekirjoittaa sopimukset.

– Kasvokkain tapahtuvia neuvotteluita tarvitaan silti edelleen ja tarjoamme niitä ajanvarauksin kaikissa konttoreissamme joustavasti arkisin klo 8-20. Lauantain suositut neuvotteluajat palaavat tarjolle elokuun puolivälissä, Vilpponen kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut