Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Kevytvaikuttajien" määrä Suomessa yllätti tutkijan – "Haluaisivat vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, mikäli se tehtäisiin heidän ehdoillaan ja riittävän helpoksi"

Kolme neljästä suomalaisesta kokee itsensä yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi tai on kiinnostunut yhteisistä asioista. Noin kolmasosa Sitran kyselyyn vastanneista nuorista ja aikuisista lukeutuu niin sanottuihin kevytvaikuttajiin.

– Tulokset osoittavat, että Suomessa on valtava määrä ihmisiä, jotka haluaisivat vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, mikäli se tehtäisiin heidän ehdoillaan ja riittävän helpoksi. Tähän tulisi kiinnittää erityistä huomiota, kun mietitään keinoja kansalaisten osallistumisen lisäämiseen, sanoo Sitran johtava asiantuntija Tuula Tiihonen tiedotteessa.

Tiedot ilmenevät Sitran teettämästä kansalaiskyselystä, jossa selvitettiin suomalaisten kiinnostusta osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Kyselyn toteutti TNS Kantar ja siihen vastasi 3 832 suomalaista huhti–toukokuussa 2020. Vastaajat olivat iältään 15–85-vuotiaita.

Joka viides vastaaja kertoi osallistuvansa mielellään yhteistä hyvää edistävään järjestö- tai vapaaehtoistoimintaan vapaa-ajallaan ja 12 prosenttia kertoi vaikuttavansa vain, jos omat tai lähipiirin edut ovat uhattuina. Varsinaisiksi aktiivivaikuttajiksi itsensä kokevien määrä jää alhaiseksi, sillä vain 5 prosenttia vastaajista kertoo käyttävänsä paljon työ- ja vapaa-aikaansa kansalaisten ja yhteiskunnan asioiden edistämiseen.

Yhteiskunnallisen vaikuttamisen turhaksi tai ei-kiinnostavaksi koki joka viides vastaaja. Kahdeksan prosenttia oli sitä mieltä, että yksittäisen ihmisen on turha yrittää vaikuttaa, koska valtaapitävät ja isot toimijat määrittävät maailman menon. Yksitoista prosenttia vastaajista taas kertoi, että vaikuttaminen ei ylipäätään kiinnosta ja että he keskittyvät elämässään vain omiin asioihinsa, kerrotaan tiedotteessa.

Suuri osa suomalaisista on kiinnostunut osallistumaan luonnonsuojelu- ja ympäristöjärjestöjen sekä hyväntekeväisyys- ja avustusjärjestöjen toimintaan. Sen sijaan melko harva voisi kuvitella osallistuvansa esimerkiksi puolueyhdistysten toimintaan, yhden asian kansalaisliikkeisiin tai poliitikkojen tukiryhmiin vaaleissa. Yleisimpiä tapoja osallistua erilaisten yhteisöjen toimintaan olivat kaveriporukat, harrastepiirit, Facebook-ryhmät sekä urheilu- ja liikuntajärjestöt.

Asioita tai aiheita, joiden puolesta suomalaiset haluaisivat eniten toimia, olivat vanhusten olojen parantaminen (71 prosenttia vastaajista), sananvapauden turvaaminen (69 prosenttia vastaajista) sekä köyhien olojen parantaminen (65 prosenttia vastaajista). Tärkeiksi aiheiksi kyselyssä koettiin myös eläkeläisten sekä lasten ja lapsiperheiden olojen parantaminen kuin myös toiminta luonnonsuojelun puolesta.