Mikko Alatalolle jäi Jope Ruonansuusta lämpimät muistot – "Todella hieno kaveri"

Lauantai toi suomalaisesta viihdemaailmasta suru-uutisen: Jorma " Jope" Ruonansuu siirtyi ajasta ikuisuuteen.

56-vuotiaana menehtynyt Ruonansuu ehti tehdä pitkän uran koomikkona ja imitaattorina, mutta myöskin muusikkona. Ruonansuu nähtiin myös elokuvissa: mies muistetaan ainakin Matti-elokuvan sutkina viihderavintolayrittäjänä. Pitkä ura toi myös paljon tuttavia ja ystäviä samalta alalta, heihin lukeutuu muun muassa Mikko Alatalo.

– Jope tuli tutuksi 1980-luvun puolivälissä. Olimme samoilla keikoilla ja tutustuimme sitä kautta. Hän oli todella hieno kaveri, lämpimät muistot jäävät, Alatalo kertoo Tamperelaiselle.

Ruonansuu oli mukana myös Alatalon kiertueilla. Kaksikolla oli orastavia suunnitelmia ensi vuodeksi.

– Muutama viikko sitten Jope soitti, että nyt taitaa siirtyä ensi kesään. Sitä kesää ei Jopelle nyt tullut

Facebook-päivityksessään Alatalo kertoo myös Ruonansuun visuaalisesta lahjakkuudesta.

– Hyvää matkaa, sanan ja piirrosten taitaja. Teit hienon karikatyyrin myös minusta.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut