"Senioritalon tulipalo osoitti kuinka haavoittuvassa asemassa vanhukset ovat" – Sari Tanus haluaa liesivahdit pakolliseksi

Kristillisdemokraattien tamperelainen kansanedustaja Sari Tanus on huolissaan kotona asuvien vanhusten turvallisuudesta. Tanus valmistelee lakialoitetta liesivahtien saamiseksi pakolliseksi vanhus- ja senioriasuntoihin.

– Jyväskylässä tapahtunut senioritalon tulipalo osoitti, kuinka haavoittuvassa asemassa kotonaan asuvat vanhukset ovat. Jyväskylän palossa vältyttiin onneksi ihmisuhreilta, mutta taloudelliset vahingot ovat valtavat, kansanedustaja toteaa tiedotteessaan.

Tanus ihmettelee, kuinka on mahdollista, että tuli pääsi leviämään niin laajalle palokunnan ripeästä toiminnasta huolimatta.

– On tärkeää selvittää, onko rakentamisessa noudatettu kaikkia turvallisuusmääräyksiä.

Tanuksen mukaan nykyään yhä huonokuntoisemmat vanhukset asuvat kotonaan. Kotipalvelujen resurssipulasta johtuen vanhukset joutuvat tulemaan toimeen yksinään suurimman osan päivästä.

– Muistisairauksien lisääntymisen vuoksi kotona asuminen voi olla monelle vanhukselle hyvin suuri riski. Varsinkin ruuanlaitosta aiheutuvat tulipalot ovat yleisiä.

Tanuksen mukaan tavallinen palovaroitin ei pysty estämään liesipaloa. Palovaroitin ainoastaan ilmoittaa, kun palo on alkamassa, tai jo alkanut. Tanus haluaisikin senioriasuntoihin nykyaikaisen, sähkölaitepalojen estämiseen tarkoitetun järjestelmän, joka vaaratilanteen havaittuaan katkaisee virran keittiön sähkölaitteista.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut