Tamperelaisen lavatanssijan hurja matka Utsjoelta Helsinkiin alkaa torstaiaamuna – Tavoitteena on olla perillä ennen kuin sunnuntai vaihtuu maanantaiksi

Siinä on projektia kerrakseen. Timo Kangastie aikoo ajaa Suomen halki kolmessa päivässä sähköpotkulaudalla. Aatu Itkonen
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Alajärveläislähtöinen, nykyinen tamperelainen, Timo Kangastie lähtee torstaina aamulla varsinaiseen hullun hommaan. Mies nimittäin aikoo ajaa kolmessa päivässä sähköpotkulaudalla Utsjoelta Helsinkiin.

Ajo alkaa torstaina 16.7. klo 8.00 Utsjoelta ja päättyy sunnuntaina 19.7. klo 19.00 Helsinkiin. Kyseessä on varsinainen mediatempaus, sillä tien päälle lähtee Timon ja sähköpotkulautojen lisäksi asuntoauto, kuljettaja ja valo- ja videokuvaaja. Tempauksesta kuvataan videokooste ja suora lähetys YouTubeen ja someen. Reissusta lähetetyn ennakkotiedotteen perusteella on myös odotettavissa, että aikataulusta johtuen myös yöunet tulevat jäämään loppuviikon aikana varsin vähiin.

Timo Kangastie on kilpaillut aiemmin monissa eri lajeissa. Lisäksi hän vaikuttaa lavatanssimaailmassa. Mukana tempauksessa on myös näkyvyysaspekti: Kangastie on muun muassa järjestämässä Suomen suurimpia lavatanssifestareita Himoksella elokuussa 2021.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut