Jos ruotsalaiset pysyvät karanteenissa, jää legendaarinen maaottelu Ratinassa haaveeksi – HS: Viimeksi pidettiin taukoa jatkosodan aikaan

Perinteisen ja legendaarisen yleisurheilun Suomi-Ruotsi -maaottelun järjestäminen on ensimmäistä kertaa vaakalaudalla – ensimmäistä kertaa sitten sotavuosien. Viimeksi maaottelu on jäänyt järjestämättä vuonna 1944 eli 66 vuotta sitten.

Maaottelu pitäisi järjestää Tampereella Ratinassa 5. ja 6. syyskuuta.

Helsingin Sanomat kertoo, että syynä asialle on Ruotsin hankala koronatilanne. Ruotsalaisurheilijoiden pitäisi olla 14 päivää Suomessa karanteenissa.

– Haluamme viranomaisten linjauksen, millä ehdoilla ottelun järjestäminen on mahdollista. Ilman niitä ei voida järjestää, Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Harri Aalto sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Aallon mukaan tamperelaisilla ei kuitenkaan ole syytä huoleen, sillä jokin korvaava tapahtuma kaupungissa tullaan syksyllä näkemään. Tämän laadusta tai sisällöstä ei kuitenkaan ole varmuutta.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut