SDP:n puoluekokous järjestetään elokuussa Tampere-talossa – "Olemme joutuneet tekemään isoja muutoksia kokouksen järjestelyihin"

Tampereella elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna järjestettävä SDP:n puoluekokous on todennäköisesti Antti Rinteen viimeinen puoluekokous puolueensa puheenjohtajana. Johanna Erjonsalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen 46. puoluekokous järjestetään Tampere-talossa 22.–24. elokuuta. Lauantaina 22.8. kello 12 alkavan kokouksen ennakoidaan päättyvän maanantaina 24. elokuuta iltapäivällä.

Puolue tiedottaa, että on joutunut tekemään "isoja muutoksia kokouksen järjestelyihin" koronaepidemian takia.

– Kokousedustajat (500 henkilöä) jaetaan työskentelemään kahteen eri ryhmään. Jotta fyysisiä kontakteja voidaan vähentää mahdollisimman paljon, nämä kaksi kokousryhmää eivät kohtaa fyysisesti keskenään kokouksen aikana, tiedotteessa kerrotaan.

Kokoussaleina ovat Iso sali sekä Sorsapuistosali, ja kummatkin ryhmät pääsevät vuoropäivinä osallistumaan kokoukseen eri saleista.

– Salit sijaitsevat eri kerroksissa. Näiden kahden kokoussalin välillä on kuva- ja ääniyhteys, ja molemmista saleista on mahdollista osallistua keskusteluun ja äänestää. Kokouksen puheenjohtajisto istuu Isossa salissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.