Ratikalle uusi haaste – Nyt ajetaan 84 tonnin ratikalla edestakaisin Hermiankatua, kyydissä hiekkasäkkejä

Ratikan koeajot alkoivat viime viikolla Hervannassa. Pasi Tiitola/Tampereen Raitiotie
Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Ensimmäiset ratikkatestit katuverkolla ovat sujuneet suunnitelmien mukaan.

Katuverkolle lähdettiin aamuyöllä viime viikon torstaina 2. heinäkuuta ja ensimmäinen testiosuus ulottui Pohjois-Hervannan pysäkille. Loppuviikolla päästiin koeajamaan jo Turtolaan saakka, ja viikonloppuna saavutettiin testeissä myös Hervannan valtaväylän huippunopeus 70 kilometriä tunnissa. Yleisöä koeajot kiinnostivat, ja Hervannan valtaväylän varrella liikkui katsojia tasaiseen tahtiin koeajoja seuraamassa.

– Tunne oli kyllä mahtava, kun vaunu ja ratainfra käsi kädessä saavuttivat huippunopeuden lauantaina! Tätä kohden kuljettiin portaittain, jotta varmistuttiin molempien valmiudesta. Rataa on testattu hyvin jo aiemmin, myös testivaunulla, joten odotukset olivat korkealla ja kiinni enää vaunun suorituskyvystä. Vaunu täyttikin toiveet sitten heti ensi yrittämältä, koeajokoordinaattori Niina Uolamo Tampereen Raitiotie Oy:stä iloitsee tiedotteen mukaan..

Ratainfraan liittyviä koeajoja tehdään yhtäjaksoisesti vielä tällä ja ensi viikolla.

Sen jälkeen tehdään varikon toimintojen testejä sekä aloitetaan vaunulle tehtävät tyyppikokeet, joiden pohjalta muun muassa päivitetään protovaunuun tehdyt muutokset myös tuleviin vaunuihin ja suunnitelmiin.

Alkaneella viikolla tehdään muun muassa raitiotien sähköjärjestelmän kuormituskokeita, jolloin liikutaan pääasiassa Hermiankadulla.

Sähköjärjestelmän kuormitusta testataan siten, että vaunuun on lisätty painoa maksimimatkustajamäärän verran. Käytännössä se tarkoittaa, että jokaisella istumapaikalla olisi matkustaja ja lisäksi seisomapaikoilla kuusi henkilöä per neliömetri. Tarvittava kuorma on saatu lisäämällä vaunuun hiekkasäkkejä, näin maksimipaino on 84,4 tonnia.

– Ajamme tällä maksimipainolla Hermiankatua edestakaisin, jotta nähdään, miten mäki ja paino yhdessä vaikuttavat sähköjärjestelmiin, Uolamo toteaa.

Raitiotieallianssi testaa koeajoissa muun muassa raiteiden, vaihteiden ja ajolankojen ajettavuutta, liikennemerkkien, liikennevalojen ja opastimien sekä liittymien ja suojateiden näkyvyyttä. Lisäksi säädetään liikenne- ja varoitusvaloja, tehdään sähkönsyötön kuormituskokeita ja testataan liikennöintinopeuden sallimaa ajonopeutta ja vaihteenohjausta.

Edit 7.7. kello 13.10: Muokattu otsikkoa. Ratikan kokonaispaino on 84,4 tonnia, ei hiekkasäkkilastin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ryanair aloitti Wienin lennot... nyt Helsingistä – "Uusien reittien avaaminen on positiivinen asia Suomelle"
  2. Kuntosalilla kaikki on itsestä kiinni, sanoo Seremoniamestari – "Rauta nousee tai ei nouse"
  3. Tampereen koulujen koronaohjeisiin tarkennuksia: lähiopetusta, mutta porrastettuja välitunteja ja oppitunteja ulkona, maskia saa käyttää
  4. Metsästyskausi lähestyy: se tietää aselupahakemusten kasvua – poliisi neuvoo nyt, miten vältät suurimmat ruuhkat asioidessasi
  5. Koulut alkavat ensi viikolla – Tampereella haetaan suojatiepäivystäjää 6 000 oppilaan koulutielle, näin pääset mukaan
  6. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  7. Kolumni: Antakaa minulle suomalaista laatua! – "Oletko kokenut tämän: ostat paristokäyttöisen lelun ja se ei toimi?"
  8. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  9. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  10. Tampereen Takahuhdin Kuusimäenkadulla kokeillaan yhteiskatua
  11. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  12. Nouseeko nuori Matias Riikonen jo tällä kaudella Ilveksen ykkösmaalivahdiksi? – "Vielä on paljon kehitettävää omassa pelissä"
  13. Iivanainen ja Räikkä jatkavat Tampereen Teatterikesän taiteellisessa johtoryhmässä
  14. Paluumuuttaja löysi vanhan, tutun paikkansa – Jukka Peltola valittiin Tapparan kapteeniksi
  15. Liikuntapalvelujen syyskauden ryhmiin ilmoittautuminen alkaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Helsinkiläinen Jii valvoi koko yön, jotta pääsi 150 euron lahjakorttiarvontaan Tampereen Lakalaivan Lidliin – katso video avajaisaamun meiningistä ja jonottavasta kansasta
  2. Hurja karkumatka Tampereen Teiskossa päättyi, kun poliisikoira loksautti hampaansa asuntovaunussa – Sitä ennen sinnikäs karkulainen yritti paeta moottoripyörällä, juosten ja jopa uimalla
  3. Selviääkö Raisa Räisäsen kohtalo järvestä? – "Todennäköisempää on se että häntä ei löydetä..."
  4. Hervannassa tapahtui moottoripyörän ja henkilöauton välinen kolari – Moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti, Tieteenkatu suljettu ainakin parin tunnin ajan
  5. Doris oli jälleen ykkönen! – Tässä on Paras Tamperelainen Bilepaikka-äänestyksen TOP20
  6. Poliisi pysäytti perjantai-iltana Tampereella henkilöauton, jonka kuljettajaa oli syytä epäillä päihtyneenä ajamisesta – lopulta ratin takaa löytyi mies, jonka kansallisuudesta tai henkilöllisyydestä ei ole mitään käsitystä
  7. Tampereen yliopisto otti käyttöön uuden opintotietojärjestelmän – "On tärkeää että käytössä on yksi yhteinen järjestelmä"
  8. Ratikka tulee vuoden päästä: Hervannassa hyödytään eniten, mutta tänne halutaan silti muuttaa – Lukijaraati laittoi kaupunginosat järjestykseen, katso top 5:t
  9. Kenelle Tampereen keskusta on tehty? – "Raitiotieprojekti on hyvä alku, mutta se ei yksin riitä"
  10. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  11. Jääkiekkoilijan kesä kääntyi tutuksi työnteoksi: Tappara käärii hihat jälleen perjantaiaamuna Rauman Pitsiturnauksessa kello 8.45 – "Kävellään hallille niin kyllä siinä herää"
  12. Miksi puolet aikuisista jonottaa korona-aikanakin koululippuja lapsilleen, ihmettelee Nysse – Asia hoituisi jonottamatta...
  13. Tampereen koulujen koronaohjeisiin tarkennuksia: lähiopetusta, mutta porrastettuja välitunteja ja oppitunteja ulkona, maskia saa käyttää
  14. Pirkanmaan Tilausliikenne voitti kilpailutuksen viidestä linjasta – kaupunki käyttää myös kesäoption
  15. Tampereen Takahuhdin Kuusimäenkadulla kokeillaan yhteiskatua

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.