Tampereella kokeillaan kesäkuun alussa voimaan astuneen tieliikennelain mahdollistamia pyöräliikenteen järjestelyjen muutoksia ja lisätään uusia liikennemerkkejä.
Tieliikennelaki tuo katukuvaan useita uusia pyöräilyä koskevien liikennemerkkejä. Niiden myötä liikennejärjestelyihin tulee muutoksia, jotka parantavat pyöräliikenteen mahdollisuuksia ja pyöräilijän asemaa liikenteessä.
Yksi uusista järjestelyistä on kaksisuuntaisen pyöräliikenteenttaminen yksisuuntaisilla kaduilla. Sallimalla kaksisuuntainen liikenne voidaan parantaa pyöräliikenteen saavutettavuutta kaupungissa ja vähentää jalkakäytävällä pyöräilyä.
Lisäksi voidaan suunnitella moottoriajoneuvoliikenteen ratkaisuja ilman, että pyöräliikenteen mahdollisuudet kärsivät. Kaksisuuntaisen pyöräliikenteen järjestely osoitetaan tuttuihin yksisuuntaisen kadun liikennemerkkeihin asennetavilla lisäkilvillä.
Väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikaserkki on toinen tieliikennelain myötä käyttöön tullut muutos. Merkin käyttökohteita ovat esimerkiksi pyöräilyn pääreittien tienylityspaikat. Tienylityspaikan tulee olla rakenteellisesti korotettu ja ajoradalle merkitään pyörätien jatke. Merkin myötä ajoradan ajoneuvot väistävät pyörätien jatkeella kulkevaa polkupyöräilijää.
Tampereen kaupunki kokeilee tieliikennelain mahdollistamia pyöräliikenteen uusia ratkaisuja keskusta-alueen katuverkolla kuudessa kohteessa kesän aikana.
Kesän aikana kokeillaan neljällä keskustan moottoriajoneuvoille yksisuuntaisella kadulla kaksisuuntaisen pyöräliikenteen järjestelyjä. Muutos osoitetaan liikennemerkein ja tarvittavin tiemerkinnöin.
– Tampere on ottamassa kesän aikana käyttöön näitä uuden tieliikennelain mahdollistamia pyöräliikennettä edistäviä muutoksia. Niitä kokeillaan ensin keskusta-alueella ja seurataan muun muassa uusien käytäntöjen toimivuutta, turvallisuutta ja soveltuvuutta eri kohteisiin. Kokemusten perusteella päätetään sitten näiden uusien mahdollisuuksia laajemmasta käytöstä, liikenneinsinööri Timo Seimelä kertoo Tampereen kaupungin tiedotteessa.
Uudet järjestelyt otetaan käyttöön heinäkuussa. Niiden toimivuutta seurataan kokeilun aikana ja seurannan tulokset raportoidaan syksyllä 2020.