568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee

Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Ratikkakuskin paikkaa Tampereelle haki yhteensä 568 ihmistä.

Kuljettajaksi pyrkivien hakemuksia käsitellään heinäkuussa ja jatkovalinnat tehdään elokuun alussa.

Yhteensä ratikan parissa työskentelee liikenteen alkaessa noin 130 työntekijää, joista VR työllistää noin 75.

– On todella hienoa, että niin moni haluaa tulla kanssamme kehittämään Tampereelle Suomen parasta ratikkaliikennettä. Samalla iloitsemme, että voimme tarjota jopa 75:lle hengelle töitä kehittyvällä raideliikennealalla. Ratikka on meille uusi liikennemuoto, ja on hienoa saada olla mukana rakentamassa yhdessä tätä kokonaisuutta Tampereen kaupungin ja Tampereen raitiotie Oy:n kanssa, iloitsee VR:n matkustajaliikennejohtaja Topi Simola tiedotteessa.

Jo joulukuussa VR:n liikenteenohjaajahaku sai valtavan suosion ja keräsi huimat 626 hakemusta.

Kuljettajat koulutetaan neljällä eri kurssilla, joista ensimmäinen käynnistyy joulukuussa ja viimeinen maaliskuussa. Koulutus kestää yhteensä kuusi kuukautta ja se sisältää sekä teoriaopintoja että ajo-opetusta simulaattorilla ja liikenteessä.

Työt alkavat heti koulutuksen päätyttyä. Sekä liikenteenohjaajien että kuljettajien koulutus järjestetään yhteistyössä Tampereen Seudun ammattiopisto Tredun kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.