Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä

Tampereen Ratikan koeajot Tampereen omalla raitiovaunulla alkoivat Hervannassa keskiviikon ja torstain välisenä yönä noin kello 3.00-6.00.

Hitaita koeajoja jatketaan samaan aikaan torstain ja perjantain välisenä yönä.

Perjantaiaamupäivälle suunnitellut testit siirtyvät kokonaisuudessaan viikonlopulle. Maksiminopeuden, 70 km/h, testit suoritetaan alkuperäisen suunnitelman mukaan lauantaina ja niitä jatketaan sunnuntaina.

Tampereen Raitiotie Oy:n projekti-insinööri Niina Uolamo kertoo tiedotteessa, että ensimmäiset koeajot sujuivat hyvin. Syynä aikataulun muutokseen eivät ole ongelmat ratikan kanssa.

– Koska kyseessä on testit, muutokset aikatauluun ovat kuitenkin aina mahdollisia ja jopa todennäköisiä. Tällä kertaa syynä on kuitenkin se, että muutaman testihenkilökuntaamme kuuluvan asiantuntijan lennot Suomeen eivät ole onnistuneet ajoissa ja koeajojen aikataulua on muokattu sen mukaan, koeajokoordinaattori, Uolamo selventää.

Koeajoja suoritetaan ensin yöaikaan, jotta bussiliikennettä ei tarvitse ohjata poikkeusreiteille.

Ratikalla ajetaan aluksi kävelyvauhdilla ja nopeutta lisätään asteittain kunnes lauantaina päästään ajamaan suurinta sallittua nopeutta. Lauantaina koeajoja on tarkoitus suorittaa kello 3.30–18 ja sunnuntaina kello 8–18. Koeajot jatkuvat myös maanantaina kello 8–18.

– Ratikan liikkeistä kiinnostuneiden kannattaa kuljeskella lauantaina ja sunnuntaina Baanalla Hallilassa ja Turtolassa Laulunmaankadun ylikulkusillalla, sillä vaunun nopeuden nostamista testataan tällä alueella yhdessä Škoda Transtech Oy:n ja Raitiotieallianssin kanssa, Uolamo vinkkaa.

Raitiotieallianssi testaa koeajoissa muun muassa raiteiden, vaihteiden ja ajolankojen ajettavuutta, liikennemerkkien, liikennevalojen ja opastimien sekä liittymien ja suojateiden näkyvyyttä. Lisäksi säädetään liikenne- ja varoitusvaloja, tehdään sähkönsyötön kuormituskokeita ja testataan liikennöintinopeuden sallimaa ajonopeutta ja vaihteenohjausta.