Porvoon poliisiampuminen siirtymässä syyteharkintaan – Konkreettisessa vaarassa oli kahdeksan poliisia – tutkinnanjohtaja: "Toivottavasti tämä ei ole uusi normaali"

Porvoon Ölstens, Koneistajantien tapahtumapaikalla tutkinta jatkui pitkään. ArkistoMarko Enberg
Marita Itävuori

Marita Itävuori

Poliisin esitutkinta viime vuoden elokuun yönä Porvoossa alkaneesta ammuskelusta on valmistunut ja tapaus on siirtymässä syyteharkintaan. Syytteen nostamisen määräaika on 25. elokuuta.

Rikoksista epäillään vuonna 1989 ja 1994 syntyneitä veljeksiä. Heistä toinen on sekä Ruotsin että Suomen kansalainen ja toinen Ruotsin kansalainen.

Esitutkintapöytäkirjan rikosnimikkeiden lista on pitkä.

Porvoon tapahtumien osalta poliisi on tutkinut kahta murhan yritystä, Tampereen tapahtumien osalta tutkittuja murhan yrityksiä epäillään olleen kahdeksan. Kolme murhan yritystä kohdistui Hämeenkyrössä samaan poliisipartioon.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että poliisia kohti ammuttiin parisen kymmentä laukausta. Poliisi ei ampunut aseella missään vaiheessa.

Muut rikosnimikkeet ovat esitutkinnassa olleet virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, vaaran aiheuttaminen, törkeä ryöstön valmistelu ja ampuma-aserikos.

Tapahtumana tämä ei ole toivottavasti uusi normaali.

Tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-aho

Rikosnimikkeet ovat muodostuneet esitutkinnan aikana ja mahdollista, että niihin tulee tarkennuksia, lisäyksiä tai muutoksia syyteharkintavaiheessa.

Tapahtumaketju alkoi Porvoon Ölstensissä aamuyöllä 25. elokuuta 2019 ja päättyi kahden miehen kiinniottoon Pirkanmaalla Ikaalisissa saman päivän iltana.

Jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Huhta-aho luonnehtii kokonaisuutta valtavaksi, erikoiseksi ja ainutlaatuiseksi Suomessa.

– Tapahtumana tämä ei ole toivottavasti uusi normaali. Viranomainen on tämäntyyppiseltä väkivallalta pääsääntöisesti säästynyt.

Poliisi pääsi kaksikon jäljille suhteellisen aikaisin.

– Saimme vihjeitä sunnuntaina aamuyöllä ja aamupäivällä. Tämä vihje oli yksi muiden joukossa. Iltapäivän puolella heidän roolinsa ja kiinnostavuutensa nousi. Nimet mainittiin jo kohtuullisen varhaisessa vaiheessa, mutta silloin he olivat tutkintalinjoja muiden joukossa.

Vihje valikoitui seurattavaksi poliisin yhteistyötahojen avulla.

– Tulli oli yksi niistä, sekä Kaakonkulmalta poliisi. Hyödynsimme hätäkeskuspuheluja, niiden anti hyödynnettiin taktisesti ja teknisesti. Telepuolen myötä asioita alkoi avautua ja syntyi vahvempi epäily.

Epäillyt ovat edelleen tutkintavankeudessa. Huhta-aho ei lähde avaamaan, miten avoimesti he ovat kuuluisteluissa kertoneet tapahtumista.

– Jätetään pelitilaa riippumattomalle syyteharkinnalle ja suulliselle oikeudenkäynnille.

Porvoon tapahtumia poliisi on tutkinut muun muassa kahteen poliisiin kohdistuneena murhan yrityksenä. Poliisit oli pyydetty hätäkeskuksen kautta Koneistajantie 1:een. Esitutkinnan mukaan on epäiltävissä, että poliisi haluttiin paikalle tiettyyn paikkaan tiettyyn aikaan. Lisäksi poliisi epäilee, että miehet ovat pyrkineet hankkimaan käsiaseita jo kesäkuussa salatun sähköpostipalvelun aikana. Tämä selvisi poliisin tekemän verkkopeitetoiminnan aikana.

Poliisipartion saavuttua paikalle sitä kohti ammuttiin ja molemmat poliisit saivat ampumahaavoja.

Epäillyt lähtivät Koneistajantieltä kohti Pirkanmaata. Poliisi paikallisti kaksikon illansuussa Tampereelle.

Miehet olivat tankanneet Ruotsin rekisterissä olleen Volvonsa huoltoasemalla Sammon valtatiellä, mutta jättäneet polttoaineet maksamatta. Matka oli jatkunut Rantatunneliin, jossa poliisia kohti ammuttiin viisi laukausta. Laukauksista kolme osui poliisin partioauton keulaan.

Rantatunnelissa oli kesäisenä sunnuntain runsaasti autoilijoita. Esitutkinnan perusteella sivulliset olivat konkreettisessa vaarassa, vaikka ammuskelun tosiasiallinen kohde oli ollut poliisi. Ammuskelun lisäksi vaaraa oli aiheutunut liikenneturvallisuutta törkeästi vaarantaneesta ajonopeudesta ja -tavasta.

Poliisi oli yrittänyt pysäyttää pakoauton piikkimatolla Hämeenkyrössä, mutta auto oli kiertänyt piikkimaton ja jatkanut kohti Ikaalisia huomattavalla ylinopeudella.

Sen jälkeen Helsingin poliisilaitoksen valmiusyksikkö oli yrittänyt pakkopysäyttää pakoauton törmäämällä Volvon takaosaan. Silloin Volvosta ammuttiin laukauksia kohti poliisia. Miesten pakomatka oli jatkunut kohti Ikaalisia.

Ikaalisissa pakoautoa oli jälleen yritetty pysäyttää piikkimatolla. Volvo oli ohittanut paikan ajamalla piikkimaton päältä ja se oli osunut partioauton vasempaan etukulmaan.

Miehet saatiin kiinni puoli yhdeksän aikaan illalla 48 kilometrin ajon jälkeen. Volvo oli pysähtynyt muutaman sadan metrin päähän piikkimatosta, epäillyt olivat nousseet autosta ja asettuneet auton ulkopuolelle. He eivät vastustaneet kiinniottoa.

Esitutkinnassa ei tullut ilmi yhtään selkeää syytä miesten teolle. Lisäksi poliisin mukaan tässä vaiheessa ei ole syytä pohdiskella motiivia. Poliisi perustelee tätä syyteharkinnan ja tulevan oikeudenkäynnin turvaamisella. Poliisi kuitenkin toteaa, ettei epäillyillä ole ollut kytkentää järjestäytyneisiin rikollisryhmiin.

Poliisi muistuttaa erikseen siitä, että epäiltyjen läheisillä ei ole mitään osuutta tapahtumiin. Heitä on kuitenkin kuultu laajasti muista syistä.

Jutun syyttäjinä toimivat erikoissyyttäjät Jukka Haavisto ja Laura Sairanen.

Miehet ovat tällä hetkellä tutkintavankeudessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Aloite: Keskustan viikonloppupysäköinti ilmaiseksi – "Oikeammin kohdennettu elvytystoimenpide kuin infrainvestointien kiihdyttäminen"
  2. Tarjolla striiminä kasariteinihysteriaa ja ysäriradiohuumoria – "Voimme jopa luikauttaa ilmoille jonkin biisinkin"
  3. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  4. TOAS rakennuttaa opiskelija-asuntoja Kauppiin – Ensimmäisessä puukerrostalossa yhteensä 70 asuntoa
  5. Sinilevätilanteessa radikaali käänne – Pirkanmaalla silti virallisia ja epävirallisia havaintoja
  6. Tamperelainen siipiravintoloitsija aikoo tuoda Mike Tysonin Suomeen
  7. Tampereen kaupungille lahjoituksena 15 pelastusrengasta
  8. Ruoka: Strömsöstä tuttu mestarikokki Michael Björklund kehottaa olemaan ylpeä Suomen nuoresta ruokakulttuurista – Hän toivoo, etteivät ketjuruokalat jyrää pikkuravintoloita alleen: "Helmet alkavat olla harvassa"
  9. Kolumni: Metsään meni! – "Kun ylittää metsän rajan ja pääsee luontoon, on myös lähempänä itseään"
  10. Tiede: Miksi ihminen juo, vaikka se on haitaksi? Hyödyt saa heti ja riskit joskus myöhemmin, sanoo tutkijaprofessori Pia Mäkelä
  11. Tiede: Aamuryypyn voimin kirkkoon, ristiäisissä olutta, paloviina vei oikeuteen – Tällaista oli arki alkoholin kanssa 1600-luvulla
  12. Linnanmäki nostaa päivittäisten kävijöiden kiintiötä – "Opettelimme uusia toimintamalleja pienemmillä asiakasmäärillä"
  13. Vastuullisuus noussut tärkeäksi perusteeksi verkkokaupassa – tuotteen ympäristömerkki nähdään tärkeänä
  14. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  15. Maksuhäiriöistä merkintä jo lähes 400 000:lla – vuodessa tuli tuhansia lisää ja koronan odotetaan vielä kasvattavan määrää

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä
  2. "Monet asiakkaat kertoivat käyvänsä nyt meidän tukemisen vuoksi" – Näin kävi Paras Tamperelainen Noutoruoka 2020 -äänestyksessä! Katso top 20
  3. "Koeajoissa havaittiin puutteita ja välinpitämättömyyttä" – Ratikka on tästä viikosta eteenpäin pysyvä osa Tampereen liikennettä: kertaa täältä viisi isoa muutosta!
  4. Euroopan komissiolta synkkä arvio Pirkanmaan koronavaikutuksista – Onko syytä olla huolissaan, Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen?
  5. Porvoon ampujaveljesten Tampereen takaa-ajon vaiheet tarkentuivat – Bensavarkaus Ristinarkun Shellillä, viisi laukausta Rantatunnelissa, kahdeksan murhanyritystä...
  6. Ratinan stadionille suunnitellaan kattamista – Ratinaa halutaan kehittää keskustan kuolleesta kulmasta vireäksi tapahtuma-alueeksi
  7. Kavala vesimyrkytys vaanii nyt helteellä – "Heitä tulee päivystyksiin taas entiseen tapaan vähintään viikoittain"
  8. USU: Näin paljon oluen, viinin ja väkevien hinta voi nousta – Alkoholiveron korotus syksyllä hallituksen käsittelyyn
  9. Kolumni: Päärataa kehitettävä – oikoradasta luovuttava – "Siten Helsinki saisi näppärästi muut maksamaan uuden lentokenttäjunansa"
  10. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  11. Tammerkosken varren terassin paikalle syntyi Mokkapuisto – Tampereen uuteen puistoon on istutettu puu samasta kannasta Helsingin Lasipalatsilta kaatuneen puun kanssa
  12. Tästäkö uusi kulkureitti keskustaan? – Ratinan stadionin takakansi halutaan avata jalankulkijoille ja pyöräilijöille
  13. Sinilevätilanteessa radikaali käänne – Pirkanmaalla silti virallisia ja epävirallisia havaintoja
  14. Laukauksia kolmostiellä, poliisi yritti törmätä pakenijat tieltä – Näin Porvoon ampujien 48 minuutin takaa-ajo eteni Tampereelta Ikaalisiin
  15. Hatanpään sairaalalla isoja bussimuutoksia ensi viikolla – Neljä linjaa kiertoreitille, myös pysäkeihin muutoksia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.