Porvoon ampujaveljesten Tampereen takaa-ajon vaiheet tarkentuivat – Bensavarkaus Ristinarkun Shellillä, viisi laukausta Rantatunnelissa, kahdeksan murhanyritystä...

Kuvituskuva. Johanna Erjonsalo/ESM:n arkisto
Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Porvoosta viime vuonna 25. elokuuta aamuyöstä alkanut ja illalla Pirkanmaalle Ikaalisiin päättynyt tapahtumaketju on esitutkinnallisesti valmistumassa ja siirtymässä syyteharkintaan.

Poliisi kertoi tänään, että Tampereen suuntaan lähteneet epäillyt ampuivat useita laukauksia poliisi kohti Rantatunnelissa.

Epäillyt poistuivat Porvoon Koneistajantieltä ja poliisin omien toimien tuloksena heidät paikallistettiin illansuussa Tampereelle.

Ennen suunniteltua kiinniottoa Kaupin kaupunginosassa epäiltyjen käyttämä auto (Volvo V50, ruotsalainen rekisterikilpi) oli lähtenyt liikkeelle Sammon Valtatie 40 -osoitteessa sijaitsevalta Shell-huoltoasemalta.

Autoon tankatut polttoaineet oli jätetty maksamatta ja epäiltyjen matka oli jatkunut kohti Rantatunnelia.

Volvoa yritettiin ensimmäisen kerran pysäyttää Helsingin poliisilaitoksen valmiusyksikön toimesta välittömästi ennen Rantatunnelia. Volvo oli kiihdyttänyt Rantatunnelin sisälle, missä poliisia kohti ammuttiin viisi laukausta. Näistä kolme osui partioauton keulaan.

Konkreettisessa vaarassa laukausten aikaan on ollut kaikkiaan kahdeksan poliisia. Nimikkeeltään teot on otsikoitu epäillyiksi kahdeksaksi murhan yritykseksi. Kahden poliisin osalta tekoa on esitutkinnassa pidetty virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

Pysäytysyritystä omana kokonaisuutenaan ennen Rantatunnelia on esitutkinnassa arvioitu epäiltynä virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

Rantatunnelissa oli kesäsunnuntaina runsaasti siviiliautoilijoita. Vaikkakin tosiasiallinen kohde on ollut poliisi, myös sivulliset ovat olleet esitutkinnan perusteella konkreettisessa vaarassa. Vaaraa on aiheutunut paitsi ammutuista luodeista myös liikenneturvallisuutta törkeästi vaarantavasta ajonopeudesta ja -tavasta. Rikosnimikkeenä tältä osin on epäilty yhdeksänä vaaran aiheuttamisena.

Tampereelta pako jatkui kohti Ylöjärveä, Hämeenkyröä ja Ikaalista.

Poliisit houkuteltiin ansaan Porvoossa, laukauksia ja raju takaa-ajo Tampereella, "ei yhtä selkeää kiteytystä syyksi" – Lue poliisin laaja kooste vajaan vuorokauden tapahtumista täältä!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.