Kansainvälinen kilpailu ratikkareitin Vuohenojan maisemateoksesta ratkesi: voitto Ruotsiin – "Ottaa hyvin haltuun koko annetun kilpailualueen"

Luonnoskuva voittaneesta ehdotuksesta Fågelsträck – Navigation Figures.
Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Tampereen Vuohenojalle saadaan ensi kesänä uusi maisemateos.

Teoksen toteuttajaa haettiin Ratikan taide -hankkeen avoimella kansainvälisellä kilpailulla, johon saatiin 114 ehdotusta.

Kilpailun voitti ruotsalainen työryhmä Brrum, jonka muodostavat Cecilia Lundbäck, Ulrika Karlsson ja Veronica Skeppe.

Voittanut ehdotus oli nimeltään Fågelsträck – Navigation Figures.

Teosta rahoittaa A.R.Winterin Muistosäätiö yhdessä Tampereen kaupungin kanssa.

– On hienoa, että saimme näin paljon ehdotuksia ja kilpailu herätti kiinnostusta myös ulkomailla. Ilmeisesti tehtävä on olluthaasteellinen, sillä ehdotusten taso oli vaihteleva. 15 ehdokkaan kärki nousi kuitenkin esille selkeästi, kilpailun tuomariston puheenjohtaja Taina Myllyharju Tampereen taidemuseolta kertoo Tampereen kaupungin tiedotteessa.

Voittaja palkitaan 10 000 euron palkinnolla ja neuvottelut toteutuksesta aloitetaan työryhmän kanssa.

– Voittajaehdotus ottaa hyvin haltuun koko annetun kilpailualueen ja sen eri katselusuunnat luoden paikkaan tavoitellun selkeän maamerkin. Teos toimii hyvin sekä läheltä katsottaessa että nopeasti ohi kuljettaessa. Valaistuksensa ansiosta teos on näyttävä eri vuorokauden- ja vuodenaikoina. Teoksen ajatus kommunikoinnista ja sen yhteys Hervantaan ja viestintäteknologiaan sekä vesistöreitteihin tuo siihen paikallista ja ajankohtaista temaattista syvyyttä. Teos hahmottuu heti taideteokseksi ja täyttää toimeksiannon edellytykset, Myllyharju luonnehtii.

Voittajateos tulee näkymään niin raitiotien, viereisen kevyenliikenteen väylän kuin Hervannan valtaväylän käyttäjillekin. Tavoitteena on, että teos valmistuu jo kesällä 2021.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Aloite: Keskustan viikonloppupysäköinti ilmaiseksi – "Oikeammin kohdennettu elvytystoimenpide kuin infrainvestointien kiihdyttäminen"
  2. Tarjolla striiminä kasariteinihysteriaa ja ysäriradiohuumoria – "Voimme jopa luikauttaa ilmoille jonkin biisinkin"
  3. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  4. TOAS rakennuttaa opiskelija-asuntoja Kauppiin – Ensimmäisessä puukerrostalossa yhteensä 70 asuntoa
  5. Sinilevätilanteessa radikaali käänne – Pirkanmaalla silti virallisia ja epävirallisia havaintoja
  6. Tamperelainen siipiravintoloitsija aikoo tuoda Mike Tysonin Suomeen
  7. Tampereen kaupungille lahjoituksena 15 pelastusrengasta
  8. Ruoka: Strömsöstä tuttu mestarikokki Michael Björklund kehottaa olemaan ylpeä Suomen nuoresta ruokakulttuurista – Hän toivoo, etteivät ketjuruokalat jyrää pikkuravintoloita alleen: "Helmet alkavat olla harvassa"
  9. Kolumni: Metsään meni! – "Kun ylittää metsän rajan ja pääsee luontoon, on myös lähempänä itseään"
  10. Tiede: Miksi ihminen juo, vaikka se on haitaksi? Hyödyt saa heti ja riskit joskus myöhemmin, sanoo tutkijaprofessori Pia Mäkelä
  11. Tiede: Aamuryypyn voimin kirkkoon, ristiäisissä olutta, paloviina vei oikeuteen – Tällaista oli arki alkoholin kanssa 1600-luvulla
  12. Linnanmäki nostaa päivittäisten kävijöiden kiintiötä – "Opettelimme uusia toimintamalleja pienemmillä asiakasmäärillä"
  13. Vastuullisuus noussut tärkeäksi perusteeksi verkkokaupassa – tuotteen ympäristömerkki nähdään tärkeänä
  14. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  15. Maksuhäiriöistä merkintä jo lähes 400 000:lla – vuodessa tuli tuhansia lisää ja koronan odotetaan vielä kasvattavan määrää

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä
  2. Euroopan komissiolta synkkä arvio Pirkanmaan koronavaikutuksista – Onko syytä olla huolissaan, Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen?
  3. "Monet asiakkaat kertoivat käyvänsä nyt meidän tukemisen vuoksi" – Näin kävi Paras Tamperelainen Noutoruoka 2020 -äänestyksessä! Katso top 20
  4. "Koeajoissa havaittiin puutteita ja välinpitämättömyyttä" – Ratikka on tästä viikosta eteenpäin pysyvä osa Tampereen liikennettä: kertaa täältä viisi isoa muutosta!
  5. Porvoon ampujaveljesten Tampereen takaa-ajon vaiheet tarkentuivat – Bensavarkaus Ristinarkun Shellillä, viisi laukausta Rantatunnelissa, kahdeksan murhanyritystä...
  6. Ratinan stadionille suunnitellaan kattamista – Ratinaa halutaan kehittää keskustan kuolleesta kulmasta vireäksi tapahtuma-alueeksi
  7. USU: Näin paljon oluen, viinin ja väkevien hinta voi nousta – Alkoholiveron korotus syksyllä hallituksen käsittelyyn
  8. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  9. Tamperelainen siipiravintoloitsija aikoo tuoda Mike Tysonin Suomeen
  10. Kolumni: Päärataa kehitettävä – oikoradasta luovuttava – "Siten Helsinki saisi näppärästi muut maksamaan uuden lentokenttäjunansa"
  11. Tammerkosken varren terassin paikalle syntyi Mokkapuisto – Tampereen uuteen puistoon on istutettu puu samasta kannasta Helsingin Lasipalatsilta kaatuneen puun kanssa
  12. Kavala vesimyrkytys vaanii nyt helteellä – "Heitä tulee päivystyksiin taas entiseen tapaan vähintään viikoittain"
  13. Sinilevätilanteessa radikaali käänne – Pirkanmaalla silti virallisia ja epävirallisia havaintoja
  14. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  15. TOAS rakennuttaa opiskelija-asuntoja Kauppiin – Ensimmäisessä puukerrostalossa yhteensä 70 asuntoa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.