Joulumökit kohosivat kesähelteellä Hämeenpuistoon katuruokatoriksi – Hämeenpuisto Food Garden avasi neljällä kojulla

Joulutorin mökit päätyivät hellekäyttöön Hämeenpuistoon. Petteri Mäkinen
Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Hämeenpuistossa Hämeenkadun ja Satakunnankadun välisellä alueella on avattu uusi katuruokakeskittymä.

Hämeenpuisto Food Garden aloitti loppuviikolla neljän ruokakojun voimin.

Tom & Crill on erikoistunut grillattuun kokolihaan eri muodoissa, Street Pitas tarjoilee nimensä mukaisesti erilaisia pita-tuotteita ja salaatteja, Los Pollos Street 10 lähituotettua kanaa ja Curry 23 Berliini-tyyliin currywurstia, bratwurstia ja muuta grilliruokaa.

Toimintaa on tarkoitus jatkaa koko kesän.

Tom & Crill palvelee pääsääntöisesti lounasaikana ja muut vaihtelevasti puolesta päivästä alkaen säävarauksella jopa iltakymmeneen asti.

Anniskelua alueella ei ole, mutta muun muassa lähiravintoloista voi hakea take away -juomia. Kojut myyvät alkoholittomia virvokkeita.

Tampereen kaupunki päätti osana kesän elävöittämistoimia järjestää haun kahviloiden ja ravintoloiden terassien laajentamiseen, tapahtumamökkien vuokraamiseen ja liikkuvien elintarvikehuoneistojen sijoittamiseen. Lisäksi oli mahdollista hakea kaupungin omistamia kalusteita ravintolatoimijoiden käyttöön.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut