Pubivisaa, mustaamakkaraa, ikäihmisten graffitityöpajoja, Mehiläisten valtatie... – Tampereen kulttuuripääkaupunkihakemus julkistettu, katso hakukirjat täältä

Raatihuoneen julkisivuun heijastetaan valoinstallaatioita. Petteri Mäkinen

Tampereen kulttuuripääkaupunkihakemus on julkistettu ja kansainvälisen raadin päätös jatkoonpäässeistä kuullaan keskiviikkona kello 14.

Tampereen hakemuksessa on mukana yli 70 ohjelmanimikettä. Kuudelle vuodelle jakautuvan hankkeen kokonaisbudjetti on alustavasti yli 50 miljoonaa euroa. Rahoituspäätöksiä ei ole vielä tehty.

Katso hakukirjat täältä.

Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.) liputtaa täysillä kulttuuripääkaupunkihaun puolesta.

– Olemme tällä hankkeella nostaneet Tampereen ja Pirkanmaan kulttuuritarjonnan hienosti esiin. 700 ohjelma-aihiosta on jalostettu idealistinen, upea projekti, joka on eteenpäin katsova. Tavoitteena on myös saada aikaiseksi uutta synnyttävä pysyvämpi muutos. Tällä projektilla luomme elinvoimaa, viihtyisyyttä, veto- ja pitovoimaa alueelle, Lyly sanoo tiedotteessa.

Haun luova johtaja Juha Hemánus mukaan valitsijoille yritettiin kertoa Tamperelaisen kulttuurin omaleimaisuudesta, omasta rososta, omasta voimasta.

– Sitä me haluamme esitellä eurooppalaisille. Haluamme myös oppia Euroopalta monia laadukkaita asioita, ja yhdistää ne yhdenvertaisuuden kanssa. Kaikkien pääsy kulttuuriin on tärkeää. Se on kaikkien suomalaisten kansanliikkeiden ytimessä. Me haluamme parantaa kulttuurin saatavuutta, me haluamme tuoda esiin Tampereen yhdenvertaisuuden voimaa koko Euroopalle, Hemánus kuvaa.

Yksittäiset ohjelmanimikkeet ulottuvat saunatapahtumista eSports-olympialaisiin, luontokohteista moderniin tanssiin, valtakunnallisesta kirpputoritapahtumasta taiteilijaresidensseihin, pubivisasta ikäihmisten graffitityöpajoihin.

Mehiläisten valtatie -projektissa luodaan Pirkanmaan kattava pölyttäjien verkosto, ja Suomen neito -projektissa tanssitaan robottien kanssa. Kun Tampereella ollaan, mukana on toki mustamakkaratapahtuma, joka tuo Tampereelle myös eurooppalaisten verimakkaroiden kirjon. Moni tapahtuma puolestaan on koko Pirkanmaan laajuinen.

Tampereen ja Pirkanmaan hakemuksessa on arvioitu myös hankkeen kokonaisbudjettia. Alustavasti on linjattu, että Tampereen ja kuntien rahoitusosuus varsinaiselle kulttuuripääkaupunkitoteutukselle voi olla yhteensä enintään 25 miljoonaa euroa. Summa jaetaan vuosille 2021–2027. Päätöksen rahoituksesta tekee Tampereen kaupunginvaltuusto syksyllä 2020, jolloin myös kuntien valtuustot päättävät rahoitusosuuksistaan.

– Tarkempi budjetti tehdään siis vasta kun valtion osuus on tiedossa ja kunnat tehneet omat päätöksensä, sanoo haun projektipäällikkö Eija Oravuo tiedotteessa.

Valtiolta odotetaan samansuuruista rahoitusosuutta. Lisäksi EU:lta ja yksityisiltä yhteistyökumppaneilta odotetaan muutamaa miljoonaa.

Tampereen ja Pirkanmaan haussa ovat Tampereen lisäksi mukana Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kangasala, Kuhmoinen, Lempäälä, Mänttä-Vilppula (pääkuntakumppani), Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut