Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sportti ei Tampereelta tänä kesänä lopu – Muista vaikka nämä!

Korona-aika alkaa hiljalleen hellittää ja se tietää muun muassa sitä, että Tampereenkin kesässä nähdään runsaasti urheilutapahtumia.

Jalkapallokausi alkoi alempien sarjatasojen osalta jo juhannusta edeltävällä viikolla, kun Kolmosen Tampere United korkkasi sarjakauden Pyynikillä ja Kakkosta pelaava Ilves/2 kohtasi Grankulla IFK:n Tammelassa. Samaten Kakkosta pelaavan TPV:n ensimmäinen kotiottelu on luvassa juhannusviikon keskiviikkona.

Tampereen Ilves avaa Veikkausliiga-kautensa kotiottelulla IFK Mariehamnia vastaan. Ottelu pelataan keskiviikkona 1.7. Ratinan stadionilla kello 18.30 alkaen.

Seuroille tuo merkittävää helpotusta hallituksen linjaus, jonka mukaan 500 henkilön yleisömäärän ylitys onnistuu heinäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen urheilutapahtumissa katsomolohkoilla tai rajattavilla alueilla. Tästä syystä Tampereen Ilves teki linjauksen jälkeen päätöksen siirtää kotiottelunsa pelattavaksi Ratinassa.

Vastaavasti oman haasteensa luo monen lajin tiukka otteluohjelma. Pesäpallon puolella runkosarja huipentuu varsinaiseen otteluiden ilotulitukseen: elokuussa Manse PP:n miesten edustusjoukkue pelaa yhdeksän ottelua 21 päivässä. Kotiottelut alkavat sunnuntaina 5. heinäkuuta ottelulla Kouvolaa vastaan. Naisten kausi alkoi 12. kesäkuuta kotiottelulla Hyvinkäätä vastaan, seuraava kotiottelu on luvassa 26. kesäkuuta Lappeenrantaa vastaan.

Yleisurheilun puolella juhannuksen jälkeen on luvassa muun muassa Tampereen Pyrinnön kesäkirmaisut (27. ja 28. kesäkuuta), Hippo-viikkokilpailuja sekä 22. ja 23.7. järjestettävät yleisurheilun Tampereen teemakilpailut. Kesäkausi huipentuu syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Ratinassa järjestettävään Suomen ja Ruotsin väliseen yleisurheilumaaotteluun. Kyseessä on kolmas kerta kun maaottelu järjestetään Tampereella.