Tulli paljasti liki 3 miljoonan euron huumeiden maahantuonnin – Marihuanaa lähetettiin pikarahtina muun muassa airbnb-asuntoihin

Takavarikoitua marihuanaa. Tulli
Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Tulli on tutkinut rikoskokonaisuutta, jossa vuonna 2019 Espanjasta lähetettiin Suomeen yhteensä noin 50 kiloa marihuanaa kahdeksassa eri pikarahtilähetyksessä.

Lähetysten samanlainen pakkaustapa viittaa siihen, että huumausaineiden maahantuonti on ollut suunnitelmallista ja tekijät samoja. Pikarahtilähetykset oli osoitettu yksityishenkilöille ja -osoitteisiin Suomessa.

Takavarikoidun ja levitykseen päätyneen marihuanan katukauppa-arvo on arviolta yhteensä yli kolme miljoonaa euroa.

Marihuanaa on päätynyt levitykseen noin 43 kiloa, ja sen katukauppa-arvo on arviolta noin 870 000 euroa. Tapauksen esitutkinnan aikana on ollut kiinniotettuna ja tutkintavankeudessa kuusi noin 30–40-vuotiasta Suomen kansalaista.

Tullin esitutkinta asiassa on päättynyt. Syyteharkintaan on siirtynyt törkeiden huumausainerikosten sarja, jossa Espanjasta on lähetetty marraskuun 2019 ja maaliskuun 2020 välisenä aikana Suomeen kaikkiaan 18 pikarahtilähetystä, jotka sisälsivät yhteensä noin 157 kiloa marihuanaa.

Lähetysten vastaanottamisessa käytettiin epäiltyjen sekä tapauksen ulkopuolisten henkilöiden nimiä ja henkilötietoja. Osa pikarahtilähetyksistä oli osoitettu Airbnb-sivuston kautta vuokrattavana olleisiin asuntoihin.

Marihuanaa on päätynyt levitykseen noin 130 kiloa, ja sen katukauppa-arvo on arviolta yli 2,3 miljoonaa euroa. Tapauksen esitutkinnan aikana Tulli takavarikoi käteistä rahaa noin 75 000 euroa. Käteisen epäillään olevan peräisin huumausainekaupasta.

Syyteharkintaan siirtyneestä rikoskokonaisuudesta on epäiltynä kaksi tanskalaista 90-luvulla syntynyttä henkilöä. Epäillyt olivat matkustaneet Suomeen vastaanottamaan huumausainelähetyksiä ainakin Lahdessa, Kotkassa ja Vastilassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut