Suomen suurin klubifestivaali järjestetään 14. kerran lokakuussa Tampereella – artistihaku on nyt auki

Maustetytöt oli yksi vuoden 2019 Lost in Musicin keskeisiä esiintyjiä. Aki Roukala
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Suomen suurin klubifestivaali Lost In Music järjestetään 14. kerran lokakuussa 2020 Tampereella. Lost In Music levittäytyy jälleen 8.–10. lokakuuta ympäri tuttuja keikkapaikkoja, joiden lisäksi festivaalilla päästään kokemaan perinteisistä tapahtumapaikoista poikkeavia uusia aluevaltauksia.

Festivaali kertoi asiasta tiedotteessa.

Lost In Musicin artistihaku avautui torstaina tapahtuman kotisivuilla. Artistit ja bändit voivat hakea soittamaan musiikkialan ammattilaisten silmien eteen 15. heinäkuuta mennessä. Lost In Musicin ohjelmisto ja keikkapaikat julkistetaan elokuussa.

Tapahtuman promoottorina on tästä vuodesta alkaen operoinut Sunborn Liven Pietu Sepponen. Hänen mukaansa Lost In Musicille on entistäkin huutavampi tarve peruuntuneen festarikesän jälkeen.

– Tapahtuma-ala on pitkään jatkuneen kasvun jälkeen törmännyt täysin odottamattomaan ja epäreiluun jäävuoreen, jonka viillot ovat osuneet koko musiikkialan ravintoketjuun haavoittavasti. Suunta tuntuu onneksi tällä hetkellä olevan kaikesta huolimatta tarmokas ja eteenpäin katsova.

Korona otetaan huomioon tapahtuman järjestelyissä.

– Lost in Music järjestetään lokakuussa tavalla tai toisella, tilanteeseen reagoiden ja vastuullisuus edellä. Sitä tarvitsevat niin bändit, yleisö, keikkapaikat kuin alan taustavaikuttajat. Tällä hetkellä tapahtumaa suunnitellaan toteutettavaksi fyysisessä muodossa, Sepponen kommentoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.