Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereen Työväen Teatterin väki palaa jälleen töihin! – Harjoitukset alkavat 29. kesäkuuta

Tampereen Työväen Teatteri (TTT) on peruuttanut koko henkilökunnan lomautukset. TTT kertoo asiasta julkisuuteen tiedotteessa.

Alun perin teatteri ilmoitti koronatilanteesta johtuen lomauttavansa koko henkilökunnan heinäkuuksi, mikäli töihin paluu 29.6. ei koronatilanteen vuoksi onnistu. Samalla henkilökunnan kesälomien aikataulua aikaistettiin.

– Lomat aikaistamalla voitimme puolitoista kuukautta lisäaikaa, ja se auttaa meitä pysymään aikataulussa. Käytämme sen tehokkaasti uusien ensi-iltojen harjoitteluun, toteaa teatterinjohtaja Otso Kautto.

Tavoitteena on, että kaikki syksylle suunnitellut ensi-illat voidaan toteuttaa mahdollisimman vähäisin aikataulumuutoksin.

Teatteri aloittaa harjoitustoiminnan viranomaisohjeistuksia noudattaen ja vastuullisesti toimien 29.6. Esitystoiminnan käynnistämisestä teatteri kertoo lisää heinäkuussa.

– Toivottavasti tiedämme mahdollisimman pian, millaiset ovat syksyn esityksiä koskevat viranomaisohjeistukset, Kautto toteaa.

– Syksyn esityskauden onnistuminen on teatterille elintärkeää.

Tampereen Työväen Teatterin ohjelmistossa on syksyllä 2020 kaksitoista ensi-iltaa. Syksyllä käynnistyy myös paljon kiinnostusta herättänyt, pienryhmille ja freelancereille suunnattu residenssitoiminta.

Teatterin kaikki esitystoiminta keskeytettiin pandemiatilanteen vuoksi 12. maaliskuuta ja koko henkilökunnan lomautuksista ilmoitettiin 20. huhtikuuta. Henkilökunta jäi aikaistetulle kesälomalle porrastetusti toukokuusta alkaen.

Ilman poikkeustilannetta esityksiä olisi alkuperäisen esitysaikataulun mukaan ollut vielä toukokuun lopulle asti ja syksyn harjoitustoiminta olisi alkanut elokuun puolessa välissä.