Puistokonsertteja nähdään tänäkin kesänä Tampereella – Esiintyjäksi haki jopa 225 ryhmää

Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Tampereen kaupungin kulttuuripalveluiden järjestämät puistokonsertit soivat tänäkin kesänä. Esiintyjäksi haki jopa 225 ryhmää ja heistä valittiin noin 130 tuomaan musiikkia ja tanssia kaupungin pihoille ja puistoihin.

Musiikki ja tanssi täyttävät muun muassa Laikunlavan, Haiharan, Näsinpuiston sekä Lielahden kartanoalueen Hiedanrannassa. Konsertteja toteutetaan myös striimattuna. Sekä yleisö että esiintyjät voivat tulla turvallisin mielin nauttimaan konserteista, sillä koronaan liittyvien ohjeistusten täyttämisestä pidetään huoli.

Puistokonserttien lisäksi Laikunlavalla järjestetään tanssiesityksiä, joiden jälkeen yleisö voi nauttia tanssin rytmeistä ja yhteishengestä Tampereen salsayhdistys Azúcarin johdolla. Perinteisiin kuoro- ja lauluiltoihin voi tänä vuonna osallistua turvallisesti omalta kotisohvalta.

Yhteislaulut raikaavat kuoroesitysten saattelemana Tampereen kulttuuripalveluiden YouTube-kanavalla. Osa konserteista pidetään asumisyksiköiden pihoilla.

Koko kesän ohjelma ja lisätietoa esiintyjistä löytyy Puistokonserttien uudelta verkkosivulta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut