1980-luvun legendaarisen W.A.S.P.-heviyhtyeen maailmankiertue on päätytty perua. Se tarkoittaa samalla myös sitä, että syyskuun 2020 keikat Suomessa eivät toteudu.
Yhtyeen piti 1984 to Headless - 2020 World Tourilla esiintyä syyskuussa 2020 Tampereella, Helsingissä ja Oulussa. Tampereella yhtyeen piti esiintyä Pakkahuoneella 23. syyskuuta.
Keikoille ei tässä vaiheessa voi laatia uutta aikataulua, joten jo ostetut ennakkoliput voi palauttaa ostopaikkoihin 15. elokuuta saakka.
– Emme todellakaan toivoneet tällaista kohtaloa kiertueelle. Kaikki kova työ valuu nyt hukkaan. Mutta tämä ei jää tähän: bändi haluaa sopia uudet keikkapäivät niin pian kuin suinkin. Esiintymisten lisäksi on luvassa myös äänityksiä ja W.A.S.P.-kirja, bändin nokkamies Blackie Lawless kertoo tiedotteessa.