Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Syyte: Tilasiko poika isänsä surman 250 eurolla? Kahdelle nuorelle miehelle luettiin murhasyytteet Viialan surmasta – Syyttäjä vaatii elinkautisia vankeustuomioita

Omilleen muuttanut aikuinen poika on katkeroitunut alkoholismin kanssa kamppailleeseen isäänsä ja kärsii samanaikaisesti henkilökohtaisista talousvaikeuksista. Omat vanhemmat olivat eronneet 2010-luvun alussa, olennaisena syynä isän vaikeudet alkoholin kanssa.

Samaan aikaan toisaalla samanikäinen nuori mies haaveilee pääsevänsä toteuttamaan palkkamurhan tai vaihtoehtoisesti avustamaan jotain henkilöä itsemurhan tekemisessä.

Viimeksi mainittu ilmoittaa halukkuudestaan internetin vertaisverkosta, ja edellä mainittu tarttuu syöttiin. Tilaaja, uhrin oma poika lupaa tekijälle 250 euroa teosta. Poika lupaa palaavansa asiaan sen jälkeen, kun hän on saanut osansa isänsä perinnöstä.

Siinä aluesyyttäjä Siina Simolan mukaan lähtökohdat henkirikokselle, joka järkytti ja hämmensi Tamperetta tammikuun viimeisinä päivinä. Tuolloin tammikuun viimeisenä tiistaina poliisi löysi huoltomiehen avustuksella kuolleen miehen asunnostaan. Ruumiista löydettiin kaikkiaan 40 teräaseen iskua.

Tästä jutusta voit lukea, miten miehen viimeiset tunnit ennen tekoa etenivät.

Mies oli pyrkinyt pakoon, mutta tekijä oli kaatanut tämän pihamaalle ja jatkanut lyömistä. Kello oli tuolloin hieman yli seitsemän aamulla.

– Naapuri oli soittanut hätäkeskukseen, että alaston mies on pihamaalla ja hänen päällään on toinen mies, joka lyö tätä. Kello oli 7.16. Jostain syystä asia kirjattiin hätäkeskukseen pahoinpitelynä, ja poliisi oli paikalla aamukahdeksan aikaan, Simola luonnehtii.

Nyt parikymppiset miehet istuvat Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Toiselle vaaditaan ensisijaisen syytteen perusteella elinkautista murhasta, toiselle murhan yrityksestä.

Kokonaisuuteen liittyy myös vaihtoehtoinen rangaistusvaatimus. Tämä otetaan käyttöön tilanteessa, jos tekijä todetaan mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi. Tuossa tilanteessa tekijää ei tuomita rangaistukseen, vaan hänet passitetaan pakkohoitoon.