Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Millaista on, kun on yritys? – Siitä nuoret saivat esimakua viidettä kertaa järjestetyssä valmennuksessa

Tampereen 4H-yhdistys palkitsi kuusi nuorta kevään urakasta yrittäjyyden maailmassa. Kyseessä oli yritysvalmennus, joka järjestettiin yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.

Koronatilanteesta johtuen valmennukset toteutettiin verkossa Teamsin kautta. Myöskin kesätyökesä näyttää hyvin erilaiselta kuin aiempina vuosina.

– Tämä kulunut kevät on ollut haastava nuorten kesätöiden suhteen ja muun muassa Tampereen kaupunki perui omat nuorten kesätyöt tältä kesältä. Tämä pikavalmennus toteutettiin juurikin sen takia, että mahdollisimman monella nuorella olisi ainakin tämän yritystoiminnan kautta mahdollisuus tehdä jotakin työtä ja sitä kautta työllistää itsensä ja ansaita omaa rahaa, kun sovitut kesätyöt ovat peruuntuneet, kertoo Hanna Tukiainen Tampereen 4H-yhdistyksestä.

Valmennus toteutui tälle keväälle viidettä kertaa yhteistyössä nuorisopalveluiden kanssa ja kaikkiaan näihin kahteen valmennukseen osallistui yhteensä 14 nuorta, joista 13 on perustanut oman yrityksen tälle kesälle.

– Valmennuksen voi käydä vaikka ei omaa yritystä heti perustaisikaan valmennuksen päättymisen jälkeen, Tukiainen kertoo.

– Valmentajat ovat todella tyytyväisiä ja jopa yllättyneitä, kuinka hienosti valmennus sujui tässä haastavassa tilanteessa verkon kautta. Osa oli jopa odottanut kerran viikossa tapahtuvaa valmennusta etukäteen, mikä oli tietenkin ihan mahtava juttu, Tukiainen jatkaa.

Yksi yritystoimintaa kehitellyt nuori on 14-vuotias Aake Salonen. Salonen sanoo, että kurssi tuli tarpeeseen.

– Suunnilleen kaikki oli uutta mitä vastaan tulikin, Salonen kuvailee kokemusta.