Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"

Mitä tapahtui 16-vuotiaalle tamperelaiselle Raisa Räisäselle lokakuussa 1999? Siihen kysymykseen ei ole vielä saatu varmaa vastausta.
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Lokakuussa 1999 jäljettömiin Tampereen keskustasta kadonneen Raisa Räisäsen pikkusisko kertoo tuntemuksistaan siskonsa katoamiseen liittyen Maiju Majamaan ja Tiina Saaren uutuuskirjassa Ei jälkeäkään (Into Kustannus).

Siskon mukaan asialle tulee selvyys vain yhdellä tavalla. Hän toivoo, että mahdollinen surmaaja tulisi esimerkiksi uskoon ja sitä kautta tunnustaisi teon.

– En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin, sisko sanoo kirjassa.

Tamperelainen uutisoi keväällä 2020, että poliisilla on tapahtumiin liittyen yhä elossa oleva epäilty. Asiasta ei sittemmin ole kuultu julkisuudessa mitään.

Sisko kuvailee myös niitä tuntemuksia, joita isosiskon katoaminen herätti. Viimeiseksi sisarusten väliseksi keskusteluksi jäi kysymys siitä, voisiko pikkusisko juoda isosiskon Spritea jääkaapista.

Isosisko antoi luvan.

– Jälkeenpäin olen ajatellut, että ehkä Raisa oli liian hyvä ja kiltti tähän maailmaan, pikkusisko pohtii kirjassa.

Vihan ja koston kanssa elämiseen meni kymmenen vuotta isosiskon katoamisesta. Pikkusisko kertoo kirjassa myös saaneensa ammattiapua.

– Olen antanut Raisan katoamiseen syyllistyneelle ihmiselle anteeksi. Vihan kanssa eläminen on kuluttavaa. Mikään ei tuo Raisaa takaisin.

Tapauksen pitkäaikainen tutkinnanjohtaja Paavo Tuominen kertoi asiasta Tamperelaiselle syksyllä 2019 tässä jutussa.

Tässä Tamperelaisen jutussa kerrotaan puolestaan siitä, ettei poliisi ole aikeissa lopettaa Raisa Räisäsen jutun tutkintaa. Lokakuussa 2019 katoamisesta kului 20 vuotta, joten syytenimike muuttui ajallisen perusteen takia murhaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut