Onko kesä 2020 mahdollisuus kaupunkikulttuurin muutokselle? – Anna-Kaisa Heinämäki: "Piknikit ja perheen yhteinen tekeminen on tervetullutta"

Tampereen kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki sanoo, että tänä kesänä on tilaa pistemäiselle yhdessäololle. Muun muassa Visit Tampereen nettisivuille kerätään tietoa siitä, mitä tänä kesänä voi tehdä. Riina Haapala

Riina Haapala

Kesä 2020 voi olla mahdollisuus kaupunkikulttuurin muutokselle. Näin arvioi Tampereen kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki. Kun suurtapahtumat eivät ole mahdollisia, se antaa tilaa pistemäiselle yhdessäololle.

– Piknikit ja perheen yhteinen tekeminen on tervetullutta, Heinämäki sanoo.

Olennaista on Heinämäen mukaan myös tamperelaisten ravintoloiden terassitoiminta.

– Nyt ollaan peruspalveluita rakennettu ja esimerkiksi Visit Tampereen sivuille kerätään, että mitä voi kesän aikana tehdä.

Heinämäki sanoo, että myös hyviä ideoita otetaan vastaan. Tampereella on tyhjänä alueita, jotka yleensä ovat tapahtumakäytössä. Nyt niille voisi Heinämäen mukaan ideoida sisältöä esimerkiksi liikunnan tai kulttuurin edistämiseksi.

Tampereen koronakesän vahvuus on myös se, että lähes jokaisessa kaupunginosassa on lyhyt matka rannalle viettämään aikaa.

Piknikit ja perheen yhteinen tekeminen on tervetullutta.

Anna-Kaisa Heinämäki

– Lisäksi koko kaupunkiseudun ja Pirkanmaan alueella on hyviä luontokohteita.

Tampereen kaupunki avasi viime viikolla useita eri yrittäjille suunnattuja hakuja keskustan elävöittämiseksi. Yritykset voivat kuitenkin hakea terassialueen laajennusta ravintolan vieressä olevalle yleiselle alueelle kuten kadulle, parkkipaikalle, puistoon tai rannalle. Terassilupia voidaan jatkaa loka-marraskuulle. Lisäksi vuokrataan tapahtumamökkejä ja annetaan käyttöön pöytiä ja penkkejä. Ensimmäinen hakukierros päättyi tänään. Palaute on Heinämäen mukaan ollut pääosin positiivista.

– Ihmiset ovat ymmärtäneet, että ei olla hakemassa oluttelttoja toistensa viereen vaan viihtyisää kaupunkitilaa. Voi olla muutakin kuin keskikalja ja terassi, Heinämäki sanoo.

Keskustan elävöittämistoimet ovat Heinämäen mukaan kaupungillekin haaste. Kaupunki on joutunut miettimään, millaisilla keinoilla voitaisiin luoda viihtyisyyttä kaupunkilaisille mutta myös houkutella matkailijoita.

– Kaupunki on joutunut tarkastelemaan omia toimintatapojaan. Aiheuttaa paljon työtä muutenkin vaikeassa tilanteessa.

Heinämäki toivoo, että tänä kesänä kaupunkilaiset pääsisivät nauttimaan auringosta ja kesästä, mutta myös muistaisivat turvallisuuden.

– Kukaan ei halua mennä suljetuimpaan tilaan ja meillä on kaikilla siitä vastuu, Heinämäki muistuttaa.

Toisaalta tämä kesä voi olla myös mahdollisuus uudenlaiselle yhteisöllisyydelle.

– Jos mietitään hakua Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, niin onhan tämä siihenkin hakuun nähden tuhannen taalan paikka rakentaa uudenlaisia kaupunkikulttuurin muotoja, Heinämäki sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.